Niinhän se on, että jos vielä toinen osa vetää väkeä, tehdään kolmaskin. Noh, tämän jälkeen Shrekiäkin voidaan myydä kivana trilogiaboksina. Vaikka semmoisessa, jossa on tötterökorvien lisäksi suokaasua. Entä onko uudessa rainassa mitään kokemisen arvoista?
Kolmannessa osassa päähenkilön tehtäviin kuuluu a) hankkia Kaukaiseen maahan uusi kunkku ja b) pelastaa väki pohjamudista takaisin pinnalle pyrkivältä pahis-Uljaalta (Rupert Everett/). Videopelimäisen vauhdikasta. Lisäksi mukana on myös tehtävä c) eli isäksi tuleminen. Kovin poikkeuksellisista aineksista ei kolmosta siis ole valmistettu.
Vaikka Shrek-trilogian viimeinen osa on suhteellisen eheä paketti, se haisee. Enimmäkseen siitä lemahtaa rahastus. Vitsejä piisaa kohtuullisesti, mutta ne ovat liikaa entisten kaltaisia ja jopa kuluneita. Karkkia kakkiva pipariäijä tai pidennetty kuolinkohtaus ovat toki hassuja, mutta näiden tsoukkien tuoreus tosiaan on kiistanalainen. Kaiken huipuksi vauvahahmoihin ja lapsentekokliseisiin hukataan ärsyttävän pitkä tovi. Suurilla poliittisilla henkilöillä on aina tämä vauvankutittelukohtauksensa median edessä. Shrekinkin tekijät tuntuvat tunkevan vauvan aina sinne, missä muuten on tyhjää tai ankeaa. Ihan vain sympatiapisteiden toivossa. Anteeksi, tarkoitan sympatiadollarien.
Edelleenkin, jos katsoja tahtoo viehättyä visuaalisesti kauniista animaatiosta, Shrekin kolmososassa sitä saa kaikille silmille yhtä paljon. Jopa päähahmon villapaita pukkaa aidonoloisesti nukkaa. Lisäksi, jos Paul MacCartneyn tai Charlenen vanhat hitit kutittavat nostalgiallaan, on Shrek 3 hyvä valinta myös korville. Kotimainen dubbauskaan tuskin kokemusta pilaa. Harmi kuitenkin, että leffan käsikirjoitus on sen teknistä puolta roimasti kehnompi.
