James Cole (Willis) on vanki tulevaisuuden maanalaisessa yhteiskunnassa. Hän on “vapaaehtoinen” keräämään näytteitä ihmisasutukselle kelpaamattomalta pinnalta. Hän osoittautuu hyväksi työssään, joten hänet lähetetään hakemaan uusia näytteitä. Sillä kertaa menneisyydestä ja hänellä on yhteystietoja joiden avulla hän voi tiedottaa etenemisestään. Valitettavasti aikamatkustus on vaikeaa ja raskasta ja hän joutuu mielisairaalaan. Siellä hän tutustuu hurjaan ja omituiseen Jeffreyhin (Pitt) ja joutuu kauniin psykiatrin (Stowe) tutkimuksen kohteeksi.
Terry Gilliamin taidokas scifi-draama käsittelee aikamatkustuksen ongelmaa epätavallisesta näkökulmasta. Sen sijaan että ratkottaisiin muutetun menneisyyden luomia ongelmia kerronnan keskipisteessä on aikamatkustuksen aiheuttama psykologinen rasitus ja ennen kaikkea tulevaisuuden tietämisen rasitus. Yhtälöön vielä lisätään se että maailmanloppu lähestyy koko ajan.
Visuaaliselta ilmeeltä 12 apinaa on äärimmäisen kaunis ja gilliamilaisen kieroutuneet kuvakulmat ja sommitelmat luovat ahdistunutta tunnelmaa. Asiaa tehostaa myöskin ajalla leikittelevä kerronta missä jonkun kerrotaan tehneen jotain vaikka ei ole vielä tehnyt sitä. Luonnollisesti henkilö sittemmin tekee juuri niin täydentäen kuvan.
Bruce Willis tekee uransa hienoimpia ellei hienoimman roolinsa kärsivänä, epätoivoisena ja oman mielenterveytensä puolesta pelkäävänä Colena joka on varma omasta hulluudestaan. Madeleine Stowe tekee hurjan muodonmuutoksen viileän ammattimaisesta psykiatrista vielä hurjemmin pelästyneeksi ihmisraunioksi. Ei ole helppo uskoa että sama mies on ilmiselvästi ilmaantunut satojen vuosien aikana esille mitä oudommissa yhteyksissä mutta se vain sattuu olemaan totta. Brad Pitt riehuu melkoisen anarkistisena ja täysin ennalta-arvaamattomana elokuvan halki muodostaen taidokkaan hämäyksen kerronnassa.
Kokonaisuutena 12 apinaa on harvinaislaatuisen hieno scifi. Se viihdyttää, jännittää, vaihtaa tyyliä ja liikuttaa suuresti katsojaa.
nimimerkki: Jurpo
