Jane Austinin “Ylpeys ja ennakkoluulo” on ohjattu elokuvaksi tai TV-sarjaksi useampaankin kertaan. Näistä teoksista selvästi paras on vuonna 1995 valmistunut Simon Langtonin ohjaama TV-sovitus. Alkuperäistä kirjaa en ole lukenut, mutta käsittääkseni tämä on valkokankaalle siirretyistä Ylpeys ja ennakkoluuloista alkuperäistarinalle kaikkein uskollisin, osittain tietysti siksi että TV-sarjassa pituus ei aseta yhtä suuria vaatimuksia kuin elokuvassa.
Tarina kertoo englantilaisen ylhäisöön kuuluvan Bennettin perheen vaiheista. Pääosassa on porukan harvoihin älykkäisiin ihmisiin lukeutuva Elizabeth-tytär, jolla ei mene varsinaisesti hyvin. Perheelle kun on siunaantunut viisi tytärtä muttei yhtään poikaa. Siksi yököttävä idioottisukulainen Mr. Collins tulee perimään perheen koko omaisuuden isän kuollessa. Ongelmia aiheuttaa myös miesten suhteen melko huolimaton pikkusisko Lydia, ärsyttävä pikkusisko #2 Kitty, moralisoiva ärsyttävä pikkusisko #3 Mary sekä hysteriaan taipuvainen äiti. Onneksi Elizabethin perheestä löytyy ainakin jossain määrin tolkuissaan oleva isä sekä isosisko Jane. Juoni itsessään on melko siirappinen ja tarinan aikana ihmetellään sitä saako Elizabeth itselleen jäyhän Mr. Darcyn tai Jane killisilmäisen Mr. Bingleyn. Sarjan tyylilajin tuntien loppuratkaisu ei ehkä ole liian yllättävä mutta olennaista onkin miten siihen päädytään.
Sarjan toteutus on loistelias. Jokainen kuudesta jaksosta vie juonta eteenpäin hyvin, ja uusia tapahtumia ja sivujuonia aukeaa ja sulkeutuu aina silloin tällöin. Vaikka tarina on päällisin puolin vakava rakkausdraama, siihen on sekoitettu myös tiettyä ovelaa huumoria. Varsinkin perheen vähä-älyisen äidin hysteeriset kohtaukset jotka vaihtelevat epätoivon ja voitonriemun välillä saman minuutin aikana ovat hauskaa katsottavaa, samoin aiemmin mainitun Mr. Collinsin yököttävän sliipattu olemus on aika hupaisia. Jossain määrin tahatonta komediaa edustavat miesten metrin korkuiset silinterit sekä naisten harrastamat kammottavat kukkahatut.
Suurimmalla osalla näyttelijäkaartilla vaikuttaisi olevan tietty taipumus lievään ylinäyttelyyn, ja sillä jäljellä olevalla osalla suureen ylinäyttelyyn. Se ei kuitenkaan ole mielestäni kovinkaan ongelmallista, sillä koko sarjan tyyli on mahtipontinen ja tietyllä tavalla muodollinen joten näyttelijöiden paatos sopii tähän kontekstiin aivan hyvin. Ainoat näyttelijävalintoihin liittyvä ongelmat löytyvät Mr. Bingleystä ja siskoksista. Mr. Bingleyn komeutta kehutaan pitkin TV-sarjaa… No, ehkä naisilla on tässä asiassa parempaa silmää mutta ei hän minusta kovinkaan komistus ole. Silmistä puheenollen kaverin näyttelijällä on muuten aika tajuttomat mulkosilmät, vaikka eihän sitä pitäisi tuomita ulkonäön perusteella. Siskojen taas pitäisi olla iältään jotain 16 ja 20 välillä, mutta heidän näyttelijänsä ovat kyllä liian vanhoja näiden tyttösten rooleihin. Se on vähän ikävä asia, muttei se paljoa haittaa sillä he hoitavat sarkansa kuitenkin hyvin.
Viktoriaaninen aika on lavastettu hyvin ja puitteet ovat minusta ihan aidon näköiset. Muutenkin miljöö on hyvin tehty: älyttömät siveys- ja moraalisäädökset säätelevät yhteiskuntaa ja ihmisten avioliitoista on päätetty jo ennen heidän syntymäänsä. Kaiken kaikkiaan kyseessä on eräs parhaista draama-TV-sarjoista ikinä ja suuria ongelmakohtia tästä ei hakemallakaan löydy. Suositeltavaa kyllä, jos tämänsorttinen draama vähääkään kiinnostaa.
