Kovalla kiireellä ei kannata lähteä asuntokaupoille, tai ainakin kannattaisi tutustua ostettavaan asuntoon ja sen historiaan, ennen kuin pistää nimet paperiin ja rahat toisen tilille. Näin on päässyt käymään (tai ainakin väitetään) 1980-luvun lopulla Snedeker-nimiselle perheelle, jotka joutuivat Connecticutilaisessa talossa tekemisiin rajujen näkyjen ja tuntemattomien voimien kanssa. Tästä aiheesta on ensikertalainen Peter Cornwell (jolla on takana vain muutama tv-sarjan jakso) työstänyt elokuvan nimeltä The Haunting in Connecticut. Vaikka elokuvan alussa tuleekin teksti ”Perustuu tositapahtumiin” niin jotkut kriitikot väittivät elokuvan ensi-illan jälkeen tuota pelkäksi mainoskikaksi. Elokuvan loputtua katsoja voi itse pohtia haluaako uskoa, onko tämä totta vai rahastusta. Itse elokuva onnistuu kuitenkin olemaan viihdyttävä sekoitus uskontoteemalla maustettua kauhuelokuvaa ja perhedraamaa.
The Haunting in Connecticutin tarina kertoo Campbellin viisihenkisestä perheestä, jonka teini-ikäisella Matt (Gallner) pojalla on pitkälle levinnyt syöpä ja joka joutuu rankkoihin syöpähoitoihin. Perheen äiti Sara (Madsen) päättää ostaa Connecticutilaista sairaalaa lähempänä myynnissä olleen omakotitalon, jotta Matt pääsee tarvittaessa nopeasti hoitoon. Ensimmäisenä yönä Matt alkaa kuulla ja nähdä merkillisiä asioita ympäri taloa ja kaikki uskovat sen johtuvan lääkehoidoista, mutta näyt muuttuvat koko ajan yhä rankemmiksi. Perheen isä Peter (Donovan) ei kestä enää perheensä kärsimystä, vaan alkaa hukuttaa tunteensa alkoholiin. Matt kääntyy lopulta sairaalassa tapaamansa pastorin Popescun (Koteas) puoleen, jolla onkin ikävänluonteista tietoa Campbellien perheen talon historiasta.
The Haunting in Connecticut ei ole mikään kauhuelokuvan merkkiteos, mutta Cornwell kuvaa Campbellin perheen ankeita ja surullisia tapahtumia sen verran aidosti, että kyllä tämä keskitasoa paremmalle puolelle tiensä löytää. Tarina käynnistyy melko rauhallisesti ja meneekin tovi, ennen kuin mitään näkyä ja narahdusta kuuluu, mutta ensimmäisen yön jälkeen uudessa talossa pistää Cornwell pystyyn mukavan tunnelmallisen säikäytys-sarjan, joka kuitenkin pysyy tarinan taustalla mukana, sillä pääteema pysyy tämän perheen ongelmien kuvauksessa. Sara ja Peter joutuvat joka päivä valmistautumaan poikansa mahdolliseen kuolemaan. Vaikka äiti yrittääkin auttaa tätä parhaalla mahdollisella tavalla, niin Peter käyttää tunteensa ja surunsa alkoholiin. Loppua kohden käännetään vaihdetta kuitenkin enemmän kauhun puolelle, vaikka Mattin muutamat näyt tuppaavatkin menemään jo hieman koomisuuden puolelle, mutta ei mitenkään häiritsevästi.
Vaikka The Haunting in Connecticut vilisee lajityypille tyypillisiä kliseitä, niin Peter Cornwell käyttää niitä yllättävän toimivasti hyväkseen. Ääniefektit on viilattu toimivaan kuntoon ja teatterin äänentoisto pitää huolen, että pariin kertaan säpsähtää kyllä oikein mukavasti, kun peileistä ja muista kirkkaista pinnoista alkaa näkyä jos jonkinmoista leijuvaa ja varjomaista näkyä. The Haunting in Connecticut muistuttaa hieman Emily Rosen Riivaajan ja Amityville Horrorin sekoitelmaa.
Oli pitkästä aikaa mukava nähdä Virginia Madsenia kankailla ja hän tekeekin oikein toimivaa työtä Saran roolissa, joka haluaa auttaa sairasta poikaansa kaikilla keinoilla. The Haunting in Connecticutin suurin voima on ehdottomasti nuori lupaus Kyle Gallner, joka tekee henkisesti ja fyysisesti rankan roolin ja jonka ohjaaja Cornwell pistää pariin kertaan melko koville. Elias Koteas tekee myös hyvää työtä ystävällisen ja auttavaisen pastorin roolissa, joka haluaa pelastaa Campbellin perheen mystiseltä pahuudelta hinnalla millä hyvänsä. Ainoastaan Martin Donovanin esittämä isä Peter tuppaa hieman jäämään alkoholiongelmineen paitsioon muusta porukasta.
Kokonaisuutena The Haunting in Connecticut on tehokas sekoitus perheongelmia ja uskonnollista kauhuelokuvaa, joka ei missään vaiheessa genreä uudista, mutta toimii viihdyttävänä välipalana ja hellepäivän viilentäjänä oikein mainiosti.
