Ohjaaja / käsikirjoittaja ja tuottaja James Wan lukeutuu yhdeksi tämän hetken elokuvamaailman monitoimimiehistä. James Wan on pistänyt alulle itsensä ohjaamina (Saw) ja (Insidious) kauhuelokuvasarjat. Vuonna 2013 James Wan ohjasi vuoteen 1973 sijoittuvan kauhuelokuvan (The Conjuring-Kirottu) jonka tarina kertoo Patrick Wilsonin ja Vera Farmigan esittämistä Ed ja Lorraine Warrenin pariskunnasta jotka tutkivat erikoisia ilmiöitä ja joiden kotona on melkoinen kokoelma erilaisia löydettyjä kauhutavaroita. Näistä ilmiöistä ja tavaroista jonka seassa on mm Annabelle nukke syntyikin Kirottu kauhuelokuva universumi.
Vuonna 2016 James Wan palasi ohjaajan hommiin (The Conjuring-Kirottu 2:sen) puikkoihin ja tuloksena on edelleen yksi viime vuosien onnistuneimmista kauhuelokuvan jatko-osista. Yksi (The Conjuring 2:sen) mielenkiintoisimmista hahmoista oli taustalla ikävyyksiä aiheuttanut ja varjoissa liikkunut mystinen nunna. Nyt kyseinen nunna hahmo saa (The Conjuring) ja (Annabelle) elokuvien kanssa samaan universumiin sijoittuvan elokuvansa Nunna joka on samalla koko Kirottu universumin kaiken aloittava tarina. James Wan puolestaan hyppäsi DC:n (Aquaman) elokuvan ohjaimiin, mutta toimii Nunna elokuvan yhtenä käsikirjoittajana ja tuottajana. Ohjaajaksi päätyi monista lyhytelokuvista ja vuonna 2015 kauhuelokuva (The Hallow:n) ohjannut Corin Hardy.
Vuonna 1952 pitkän historian omaavassa Romanialaisessa luostarissa nuori nunna riistää itseltään hengen. Vatikaani lähettää menneisyyden kanssa painivan pastori Burken (Demián Bichir) tutkimaan itsemurhaa ja siihen johtaneita syitä. Perille päästyään Burke saa avukseen nuoren nunnan Irenen (Taissa Farmiga) ja paikallisen kyläläisen (Jonas Bloquet). Pian he alkavat aavistaa että sisaret ja muutkin ihmiset tuntuvat salaavan luostarissa jotain mikä ei kestä päivänvaloa ja samalla jokin haluaa aiheuttaa vahinkoa luostarille ja kirkolle.
Nunna on toimivan perinteinen ja mukavan pahaenteinen tehokkaisiin säikähdyksiin nojaava kauhutrilleri. Kertaakaan Nunna ei nouse miksikään kauhuelokuvan merkkiteokseksi, mutta tarjoaa tehokkaan popcornien kanssa nautittavan säikyttelyn. Tarina nappaa tehokkaasta avauskohtauksestaan mukaansa ja vie viihdyttävän tunnelmalliselle kauhumatkalle vuoteen 1952 erääseen luostariin ja sen kätköihin. Gary Daubermanin (Annabelle-elokuvat) ja James Wanin käsikirjoittama Nunna linkittää tarinan näpsäkästi (Kirottu) elokuvien kanssa samaan maailmaan. (Manaaja) ja (The Omen) kaltaiset kauhuelokuvat jatko-osineen kummittelevat myös tarinan tunnelman ympärillä.
Audiovisuaalisesti Nunna on komeannäköinen goottihenkinen historiallinen kauhuelokuva. Vuosi 1952 on ajankuvallisesti hienosti toteutettu ja sopivan synkkäsävyinen luostari synkkine huoneineen ja käytävineen huokuu painostavan pölyistä ilmaa. Corin Hardy pitää huolen että pieninkin kliseinen narahdus aiheuttaa säpsähdyksen ja tarjoaa sivussa muutaman melko häiriintyneen kauhukuvan ja pari tehokasta suljetuntilan paniikkikohtausta. Vastaavasti jatkuvalla syötöllä eteentulevia ja loppuakohden hieman koomiseksikin meneviä äkkisäikäytyksiä on yksi annos liikaa.
Monista sivurooleista tunnettu Demián Bichir tekee kelvollisen roolin uskonnon ja ihmismielen kanssa samalla rajalla taistelevana pastorina. The Conjuring-Kirottu elokuvissa esiintyvän Vera Farmigan pikkusisko Taissa Farmiga pärjää myös toimivasti nuoren nunnan roolissa joka joutuu myös miettimään mihin haluaa uskoa. (Annabelle-Creation) elokuvassa nopean visiitin tehnyt ja (The Conjuring-Kirottu 2:sessa) esiin tullut Bonnie Aaronsin demoninunna pääsee tällä kertaa estraadille rellestämään oikein kunnolla ja tarjoaa toimivan uhkaavan naispaholaisen. Tv-sarja (Game of Thronesista) tuttu Charlotte Hope piipahtaa kuvissa yhtenä nunnana.
Kokonaisuutena Nunna on viihdyttävän perinteinen säikyttelyraina joka vie Kirottu elokuvien alkulähteelle.