Viihdyttävän vinksahtanut jouluelokuva joka pistää Die Hardin ja Pahan Pukin samaan rosoiseen joulupakettiin.

2.12.2022 08:59

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Violent Night
Valmistusvuosi:2022
Pituus:101 min
That’s what I want for Christmas.

Joulu tuo lahjojen, rauhan ja ennen kaikkea Joulupukin juhla-aika on toiminut elokuvien taustoilla ja tarinoiden ytimissä monissa ikimuistoisissa tarinoissa. Joulun teeman on ottanut käsittelyyn (Dead Snow:2009) ja (Dead Snow 2:2014) sekä (Hannu ja Kerttu: Noitajahti:2013) elokuvista tunnettu Norjalainen Tommy Wirkola elokuvassa Violent Night joka rikkoo joulunrauhan totaalisesti. Violent Night on nimensä mukainen kauhuelementeillä ladattu toimintakomedia jouluyöstä ja ennen kaikkea David Harbourin esittämästä Joulupukista.

Joulu on lähestulkoon ovella ja Joulupukille (David Harbour) tuppaa maistumaan olut pubissa kun ihmiset ovat hieman menettäneet uskonsa häneen. Joulupukilla on lista paikoista joissa on kilttejä ihmisiä ja joille pitäisi viedä joululahjat. Samaan aikaan varakkaan Lightstonen suku valmistautuu yhteiseen hieman kireään joulujuhlaan suvun vanhimman Gertruden (Beverly D’Angelo) johdolla. Pieni Trudy (Leah Brady) on odottanut joulupukkia koko päivän. Lightstonen perheestä ja heidän varoistaan on myös kiinnostunut pahamainen terroristi Scrooge (John Leguizamo) joka päättää iskeä jouluaattona heidän kotiinsa armeijansa kanssa. Samalla Joulupukki on tulossa tuomaan lahjat Trudylle, mutta ensin sählättyään porojensa kanssa joutuu hän jäämään yksin Lightstonen kartanoon ja hän ei hyvällä katso kun joulurauha rikotaan näin räikeällä tavalla.

Violent Night on erinomaisen viihdyttävä jouluelokuva ja samalla eräänlainen satiirihenkinen piruiluversio kahdelle ensimmäiselle (Die Hard), (Paha Pukki) ja ensimmäiselle (Yksin Kotona) elokuville. Tommy Wirkola pistää koko homman täysillä överiksi ja kuljettaa tarinaa toimivasti eteenpäin antaen kuitenkin hahmoille sopivasti tilaa kaiken kohellusten keskellä. Jouluteemainen tunnelma viedään tappiin asti jossa kaikki tyypilliset kliseetkin tuppaavat palvelemaan mainiosti tarinaa. Toimintakohtaukset ovat toteutettu mukavasti vanhan koulukunnan Die Hard säännöillä joita taustalla on ollut luomassa yksi elokuvan tuottajista entinen stuntman David “Bullet Train” Leitch.

Tommy Wirkolan luomat ällöttävät splätter henkiset kuolinkohtaukset saavat välillä enemmänkin hymyilyttämään kuin hirvittämään. (Sonic the Movie 1&2) elokuvat käsikirjoittaneen kaksikon Pat Caseyn ja Josh Millerin kynäilemä Violent Night on hupaisa satiirihenkinen toimintakomedia parilla kivalla twistillä ja tunnelmallisella lopetuksella höystettynä varakkaan suvun yhteisestä joulusta josta tulee synkkääkin synkempi. Toisaalla Violent Night on toimiva kuvaus Joulupukin arjesta kaikkine kiireineen jouluaattona.

Violent Night on ennen kaikkea David Harbourin show sillä mies istuu melkein täydellisesti juopon Joulupukin rooliin joka heittelee kuivaa läppää ja pistää ikäviltä terroristeilta näyttävästi ilmat pihalle. John Leguizamon pääpahis Scrooge on kuin (Die Hard) ja (James Bond) elokuvista karannut psykopaatti joka luuli suorittivansa helpon ryöstön, joutuukin tosissaan ottamaan yhteen Joulupukin kanssa. Veteraanikonkari Beverly D’Angelo Lighstonen perheen isoäitinä, Alexis Louder ja Alex Hassell Trydun vanhempina hoitavat roolinsa myös varsin toimivasti. Brendan Fletcher on joulun toinen ikävämpi hahmo Krampus tosin hieman erilaisena versiona.

Kokonaisuutena Violent Night on viihdyttävän vinksahtanut jouluelokuva joka pistää Die Hardin ja Pahan Pukin samaan rosoiseen joulupakettiin.

Arvosteltu: 02.12.2022

Lisää luettavaa