Viileän kahjo romuralli Fast perheen parissa.

30.6.2021 12:01

Tuskin ohjaaja Rob Cohen ja Vin Diesel olisivat 20 vuotta sitten aavistaneet että minkälainen elokuvasarja brändi heidän yhteistyöstä (The Fast and the Furious-Hurjapäät) lopulta tulee kasvamaan. Ensimmäiset 4 Fast & Furious elokuvaa (The Fast and the Furious), (2 Fast 2 Furious), (The Fast and the Furious: Tokyo Drift) ja (Fast & Furious) eivät nyt rehellisesti mitää kovin ihmeellistä tarjonneet vaan sellaista harmitonta kertakäyttö rymistelyviihdettä.

Justin Linin ohjaama 5 osa Fast Five 2011 sitten suorastaan herätti elokuvasarjan kokonaan uudelle tasolle ja toimintakohtaukset vietiin uusien hahmojen ja sopivan kahjojen pahisten kanssa melkoiselle älyvapaalle vuoristoradalle ja tätä jatkui myös kolmessa seuraavassa Justin Linin Fast & Furious 6, James Wanin Fast & Furious 7 ja F.Gary Grayn The Fate of the Furious elokuvissa. Tiettyjen näyttelijöiden välille kertyi kuitenkin isoja erimielisyyksiä ja tässä välissä syntyi elokuvasarjan spin-off elokuva Hobbs & Shaw. Justin Lin palaa ohjaajaksi uusimassa Fast & Furious 9 elokuvassa joka on jälleen yksi näistä ensi-illoista jota siirreltiin pariinkin otteeseen eteenpäin.

Vuonna 1989 kaksi veljestä Dom (Vinnie Bennett) ja Jakob (Finn Cole) ovat seuraamassa isänsä Jack Toretton (JD Pardo) Nascar autokisaa joka päättyy järkyttävään onnettomuuteen ja veljesten syvään vihaan. Nykypäivänä Dominic Toretto (Vin Diesel) elää Lettyn (Michelle Rodriguez) ja pienen Brian poikansa kanssa syrjäisellä maaseudulla piilossa terroristi Cipherin (Charlize Theron) mahdolliselta iskulta. Samaan aikaan agentti Nobodyn (Kurt Russell) vartioima lentokuljetus katoaa kuin tuhka tuuleen. Domin vanhat ystävät Roman (Tyrese Gibson) ja Tej (Ludacris) aavistavat jotain pahaa olevan tekeillä. Pian Domille ja hänen kavereille selviää että kaiken takana on pitkään kateissa ollut Domin veli Jakob (John Cena) joka on lyönyt rikolliskaverinsa Otton (Thue Ersted Rasmussen) kanssa voimavarat yhteen Cipherin kanssa luodakseen koko maailmaa uhkaavan operaation. Dom joutuu jälleen tarttumaan ryhmänsä kanssa autonrattiin.

F9 on taattu kaasupohjassa etenevä toimintaseikkailu joka ei ainakaan säästele älyttömyydessä yhtään mitään. Justin Lin pitää tarinan tempon melkoisena formulana, mutta antaa hahmoille tarinassa sopivasti aikaa ja pohjustaa muutamien taustoja heidän lapsuudestaan. Justin Linin luomat toimintakohtaukset rikkovat jälleen fysiikan ja melkein mitä tahansa lakeja sillä autoilla hurjastellaan jälleen kaduilla ja mitä hulluimmissa paikoissa eikä touhusta ainakaan kuminkäryä ja ruutia puutu. Ääniefektit pitävät teatterin penkin jyskeessä varsinkin alun Nascar onnettomuudessa ja kun Domin ryhmä kaahailee valtavan rekan ja hävittäjän kanssa.

Justin Linin ja Daniel Caseyn käsikirjoittaman F9 toimiva temppu on pistää Domin veli yhdeksi pahikseksi tarinaan ja varsinkin avauskohtaus Nascar onnettomuudesta jossa Nascar autoja paiskautuu ympäriinsä on raju tunteenpurkaus kahdelta veljeltä jotka menettävät tragediassa isänsä. Tunnelma on muuten letkeää maasta toiseen siirtyvää toimintaseikkailua reilulla annoksella huumoria ja pienellä ripauksella sci-fiä. Pahisten maailman varalle varattu suunnitelma on niin järjetön että sen on jo hauska.

Vin Diesel on oma itsensä perhearvoista juttua heittävä äijä joka suojelee perhettään ja läheisiään. Thue Ersted Rasmussen ja varsinkin John Cena ovat koomisen hurjat mielipuolet jotka laukovat huvittavaa dialogia naama vakavana. Vin Dieselin ja John Cenan välisissä yhteenotoissa on ripaus John Woota 1990 luvulta. Tyrese Gibson ja Ludacris koheltavat ja heittävät läppää jälleen viihdyttävästi. Charlize Theronin Cipherin tehtäväksi jää hekottaa käheästi ja heitellä kapuloita Domin tiimin rattaisiin. Michelle Rodriguez ja Jordana Brewster tuovat annoksen sähäkkää naisenergiaa hommaan mukaan. Melko pieniin rooleihin jäävät Kurt Russell ja Helen Mirren puolestaan hoitavat konkariosaston vapaalla vaihteella. Sung Kangin Han palaa myös kuvioihin takaisin asianmukaisella asenteella.

Kokonaisuutena F9 on viileän kahjo romuralli Fast perheen parissa. F9 on rehellinen kesäleffa kaikilla kliseillä ja herkuilla varustettuna.

Arvosteltu: 30.06.2021

Lisää luettavaa