Neuvostoelokuvan historiassa vuosi 1934 on tärkeä vedenjakaja, josta eteenpäin saakin käytännössä tyystin unohtaa kaikki edeltävien vuosien kokeellisemmat tuotokset kikkailuineen. Näihin aikoihin Neuvostojen maan viralliseksi ja ainoaksi sallituksi taidesuunteukseksi määriteltiin sosialistinen realismi, joka käytännössä tarkoittaa puoleen propagandan kyllästämää, kaikenlaisesta rappiollisesta porvallisesta avantgardesta siivottua standardoitua ”taidetta”. Vähän yllättäen tälläkin suuntauksella on kokonainen nippu omia merkki- ja mestariteoksiaan. Puuhapari Grigori Kozintsevin ja Leonid Traubergin Maksimin nuoruus on yksi niistä.
Maksimin nuoruus on ensimmäinen osa kokonaista vallankumouksellista trilogiaa, jonka päähenkilö on nimessäkin esiintyvä Maksim. Ensimmäisen osan alussa Maksim on vain huoleton nuori maalainen, joka päätyy tehdastyöläiseksi kaupunkiin sekä lopulta mukaan maanalaisiin vallankumouksellisiin piireihin ja alkaa pikkuhiljaa kasvaa sisään uuteen rooliinsa työväenluokan etujen esitaistelijana. Huomattava panostus tarinassa on käytetty ensimmäistä maailmansotaa edeltäneen ajan Venäjän luokkaristiriitojen ja tavallisen kansan kurjien elinolojen kuvaamiseen.
Tämäntyyppiseksi propagandatuotokseksi Maksim yllättää jo silkalla maltillisuudellaan: tyylipuhtaan stalinistisen tuputuksen määrä tuntuu olevan tukevasti minimissä eikä meno tunnu monen kantaa ottavan nykyelokuvankin tavoin missään vaiheessa turhan saarnaavalta tai päällekäyvältä. Työläisten vallankumouskiemuroiden kuvaus ja Maksimin kasvu työväenluokan sankariksi lienee jo yksistään tarkoitettu sen verran inspiroivaksi kamaksi, ettei erillisiä palopuheita tässä vaiheessa tarvittukaan. Ei tämä kyllä itseäni saanut käännytettyä, mutta tapa jolla Maksim sitä yrittää tehdä tuntuu juuri sopivalta ollakseen ikävystyttämättä.
Mikäli ohjaajaparivaljakko Leonid Trauberg & Grigori Kozintsevin aiemmat tuotokset sattuvat olemaan likimainkaan ennestään tuttuja, ei pitäisi tulla yllätyksenä tämänkin olevan kauttaaltaan visuaalisessa mielessä aikansa parasta A-luokkaa. Maksimin nuoruus on yksi niitä elokuvia, joita katsellessa tulee pakosti kiinnittäneeksi huomiota jok’ainoaan yksittäiseen kuvaan ja ihailleeksi niiden jokaisen hienoa toteutusta. Kaikki tässä elokuvassa näyttää yksinkertaisesti komealta ja äärimmilleen tyylitellyltä likaisista syrjäkujista yksinkertaisiin ahtaisiin junavaunuihin ja teollisuuskaupungin talojen katoille asti. Maksimin nuoruus onkin viimeisen päälle täydellisyyteen asti rakkaudella hiottu ja sen myös huomaa aivan kaikesta.
Maalaispojan muutos oikeaoppiseksi aatteen mieheksi ja kapinalliseksi on poikkeuksellisen komea, hauska, jännittävä ja kaikin mahdollisin tavoin kiitettävä sosialismin henkeä huokuva draamaelokuva, lähes joka suhteessa tekoajankohtansa hienointa osaamista edustava taidonnäyte erinomaisista näyttelijöistä lähtien. Vuosikymmenen parhaaksi neuvostoliittolaiseksi en tätä aivan ilkeä kutsua – ainakin Mark Donskoin Gorki-trilogia pistää tätäkin paremmaksi – mutta onpahan kuitenkin melkoinen merkkiteos ja erittäin nautittava viihteellisempi kumoustelukuvaus muutenkin.
