Phoenix, finni Yhdysvaltain takamuksessa, mutta rehevä, visvaa erittävä akne sen poliiseille. Charlie(Charles Bronson) on yksi harvoja, tahrattomia koppalakkeja koko cityssä, jolle ei sopisi mikään muu paremmin kuin se, että saisi hieman huilia ja ottaa vaikka vähän lomaa työstä. Ja katsopas vain, lucky Charlie! Phoenix on juuri käymässä läpi vuosisadan oikeudenkäyntiä, millä saataisiin vihdoin ja viimein kaupunkia mielin määrin myllertävä mafiapomo telkien taakse. Koukkuna jutussa on se, että avaintodistaja, mafioson tyttis(Jill Irelend) on rahdattu Eurooppaan kansalaisvelvollisuutta pakoon. Arvatkaas vain kuka saakaan menolipun juuri sinne.
Jepujee, Charles Bronson Euroopassa. Olisikohan pelastusreissun sivutuotteena odotettavissa payback -tyylistä kostomatkaa vuosisatojen takaisesta siirtomaaherruudesta? Kummelin sanoin: juuei. Kaikeksi iloksi Love and Bullets on kuitenkin tylsin mafiatrilleri, mitä olen koskaan nähnyt. Vähintäänkin tunti 100 minuutin leffasta on pelkkää matkustusta. Lähes tulkoon sama kuin katsoisi vaikkapa formuloita tai pingistä, sillä oltiinpa junassa, autossa, kärrykyydissä tai jaloin, niin aina vain pörrätään TV-ruudun puolelta toiselle, sieltä takaisin ja koko rumba uudestaan. Viimeistään puolivälissä kuka tahansa tuntee tylsistyvänsä kuoliaaksi. Koko leffan aikana Bronson tarttuu aseeseen enintään kaksi kertaa, mutta virittää “onneksi” joka-amiksen perustaidoilla häkellyttävän tehokkaan puhallusaseen. Afrikan esi-isämme ovat sinusta ylpeitä, Charlie old boy.
Loppu kaatuukin suoraan perustuksien mukana: Bronsonin silloinen vaimo Jill Ireland tipsuttaa homman läpi karmean kampauksen voimin, mutta kuitenkin siedettävästi. Eniten hurraahuutoja synnyttävin rimanalitus kuuluu ehdottomasti Rod Steigerille tai Henry Silvalle. Mistä lähtien jatkuva pillitys on ollut kylmien mafiapomojen ominaisuus? Oikeasti, homma menee niin tunteelliseksi, että Joe Pesci kääntyy oletetussa haudassaan(miestä kun ei ole näkynyt sitten 1998). Silva yrittää paikata tätä häijyäkin häijymmällä, solariumissa paistetulla vaimonhakkaaja-salamurhaajayhdistelmällä. Olipas turhan pitkä sana, mutta yhtä pitkäveteistä on katsella miten Kuhmoista syyssumuakin hämärämpien viittausten kotiväkivaltaan pitäisi olla jollain tapaa jännittävää tai edes nostattaa jotain tunteita. Turhaa lieneekin sanoa, että olin tyynempi kuin hindulehmä. Pulssini ei ole koskaan ennen tainnut olla näin alhainen trillerin aikana. Valitettavasti järkkymätön mielenrauha aiheuttaa lieviä ahdistuskohtauksia, päänsärkyä, levottomuutta, mitkä todella houkuttelevat sytyttämään koko roskan tuleen. Ei näin!
