Antonia (Laborit) verhoutuu nunnankaapuun ja elää melkoisen suljettua elämää luostarissaan. Hän on nuori ja nätti Jumalan morsian, mutta kaiken lisäksi myös kuuro. Kun Antonia pääsee vanhemman sisaren paikalle kodittomien turvakotiin töihin, nuoren nunna elämä muuttuu melko isosti. Hän kohtaa köyhän liettualaisen miekkosen, Mikasin (Otterstedt), joka niin ikään ei kuule maailman ääniä. Yhteinen kieli herättää Antoniassa vähitellen kiinnostuksen, jota nunnalla ei saisi olla.
Hiljainen rakkaus on monella tapaa, vaikka toki henkilöidensä ja tapahtumiensa puolesta erilainen onkin, Rakkautta ennen aamua -leffaa. Miljöiden eurooppalaisuus tietysti on yksi tekijä, joka vaikuttaa asiaan, mutta edettäessä visuaalisesta maailmasta hieman syvemmälle – löytyyhän niitä yhteneväisyyksiä myös sieltä. Kummassakin elokuvassa on kaksi nuorta ihmistä, jotka tapaavat sattuman oikusta ja päätyvät sitten tutkimaan toisiaan, ja sitä kautta myös itseäänkin. Hiljainen rakkaus on silti traagisempi tarina, eikä ihan niin mutkattoman mukavasti etenevä kuin Richard Linklaterin rakkauselokuva.
Elokuvan näyttelijät ovat kaikkea muuta kuin hollywoodilaisia keikistelijöitä. Koska pääosissa nähdään kaksi oikeastikin kuulorajoitteista näyttelijää, viittomakieli sujuu heiltä kuin tanssi, eikä heidän välisessä kemiassaankaan tunnu ongelmia olevan. Emmanuelle Laborit on roolissaan hillityn charmaattinen, mutta Lars Otterstedt jättää keskinkertaisemman maun suorituksestaan. Hänen roolinsa tosin on kirjoitettukin jotenkin avonaisemmaksi, joten katsojan mielikuvituksesta on kiinni, miten tapaus Mikasia tulkitsee. Eurooppalaista draamaa paremmasta päästä.
