Se korskuu kuin ärhäkämpi hevonen. Se on ohjaajansa näköinen ja kokoinen, mutta tämä ei tietenkään vielä tarkoita, että elokuva sopisi jokaiselle, joka tahtoo kokeilla korskuvaa hevosta. Päinvastoin. Tällainen elokuva voi olla hyvinkin pitkästyttävä ja epämiellyttävä. Ehkä se pukittaa niin, että katsoja löytää itsensä tantereelta. Mutta silloin on turha sanoa, että syy oli hevosessa. Se, joka päästää irti, on itse syypää putoamiseensa.
Mistä Kadotetut kertoo? Italialaiseen ylhäisösukuun kuulunut Visconti teki parin kumppaninsa kanssa käsikirjoituksen, joka käsitteli valtaa. Elokuvana se näyttää siltä kuin joku olisi tihrustanut monokkelin läpi natsien nousua 30-luvun Saksassa. Näkökulma on erilainen kuin tavallisen kansanmiehen.
Alussa valtiopäivätalo palaa. Vanha asetehtailija on kutsunut lähimpänsä syntymäpäivilleen. Osa kutsutuista ei peittele sympatioitaan hakaristiväelle. Vanhan asetehtailijan kanta on pöydässä selvillä, mutta se ei paljoa paina hänen kuolemansa jälkeen. Yhtiön kovan valtataistelun ensimmäisen erän voittaa yllättäen asetehtailijan oma poika (Berger). Sama mies, joka vain hetkiä aiemmin on esittänyt isälleen synttäriohjelmaa Marlene Dietrichiksi pukeutuneena. Herkullista. Mutta tässä vaiheessa leffa on vasta alussa – lisää ”herkkuja” on luvassa.
Visconti ei helli herkempiä katsojia, eikä myöskään tarinansa saksalaisia. Nämä ihmiset ovat yhtä rumia kuin heidän elämänsäkin ja pakkeli vain pahentaa asioita. Helmut Bergerin häiriintynyt Martin von Essenbeck on elokuvan hienopiirteisin roolityö. Inhan Martinin tavoin uskottavasti esiin tulee myös Dirk Bogarden hiljainen kiipijä, Friedrich Bruckmann, joka ei silti kuulu esittäjänsä parhaimpiin suorituksiin. Naisnäyttelijöistä aidoimman tunnun itsestään antaa Charlotte Rampling. Muiden näyttelijöiden, kuten Ingrid Thulinin, kompastuskiviksi muodostuvat väkinäinen englanti ja Viscontin suosima elokuvaustyyli, jossa katsoja pakotetaan (puuduttavan usein) katsomaan tiettyyn aikaan vain tiettyä henkilöä.
Aiheensa puolesta Kadotetut on mielenkiintoinen ja vaikuttavakin työ. Paikoittain ontuva kerronta kuitenkin laskee sen arvoa. Elokuva oli ehdolla parhaan käsikirjoituksen Oscarista.
