Joku on joskus tällä vuosikymmenellä tokaissut, että “the movie is dead”. Ja nyt kysytte, onko näin? No, tuo lausahdus siitä, että elokuva olisi kuollut pitää kyllä osittain paikkansa, sillä hyvin paljon nykypäivänä tuleekin huonoja leffoja teattereihin ja yleiseen levitykseen tekniikan kehittyessä. Ja kun tekniikka kehittyy, saadaan lähinnä komeita tehosteita, ei niinkään hyviä tarinoita. Mutta niin kuin monilla muillakin asioilla, myös tälläkin on kääntöpuolensa. Vielä nykypäivinäkin voidaan nauttia kypsistä elokuvaelämyksistä, tosin vähäisemmissä määrin, mutta silloinhan hyvän elokuvan arvo vasta nousee.
Parfyymi (2006) on näitä “uudemman sukupolven” elokuvia. Uudella sukupolvella tahdon tarkoittaa elokuvan teknistä kehittyneisyyttä visuaalisuuden saralla. Tätä leimaa pitäisin huonona useimpien elokuvien kohdalla, mutta parfyymi on poikkeus. Siinä yhdistyy niin kypsä tarinan kerronta ja henkilökuvaus kuin myös komeat visuaaliset tehosteet.
Parfyymi perustuu Peter suskindin saman nimiseen romaaniin. Kirjasta on sanottu, että siitä on mahdotonta tehdä elokuvaa. Tähän en itse osaa ottaa kantaa, sillä kirjaa ei ole tullut luettua.
Elokuva kertoo Jean-Baptiste (Ben Whishaw) Grenouillen elämästä 1700-luvun Ranskassa. Elokuvan tapahtumat seuraavat Grenouillen vaiheita aina syntymästä asti. Grenouillen elämä ei ala kaksiseti: hän syntyy kalanjätteiden sekaan keskellä kirkasta päivää. Hänen äitinsä teloitetaan pian Grenouillen syntymän jälkeen, sillä hänen epäiltiin yrittäneen tappaa lapsen, kun hän oli piilottanut tämän pois ihmisten silmien alta.
Grenouille ei ole tavallinen lapsi, hän oppi puhumaan myöhään, mutta hänellä on uskomaton hajuaisti. Tuoksut ja hajut ovatkin melkein ainoa asia, joilla on todella merkitystä Grenouillen elämässä.
Grenouille myydään jo nuorena orjaksi ja niin hajujen maailma unohtuu pojalta vuosiksi, kunnes hän sattuman kautta löytää Pariisista parfyymien valmistajamestari Bladinin. Grenouille jopa pääsee Baldinin oppilaaksi valmistamaan parfyymejä. Kauppa käy, mutta Grenouillellä on unelma: Hän haluaa luoda kaikkein täydellisimmän parfyymin. Tämä johtaakin Grenouillen pian ongelmiin..
Elokuvan visuaalinen toteutus on komeaa katseltavaa. Milloin kuvataan likaista kalatoria tai väläytellään näkyjä fantsiamaailmasta, niin visuaalisuuden voidaan sanoa olevan todella kohdallaan.
Eikä elokuva jää pelkäksi visuaalisuudeksi. 1700-luvun kuvaus estietään juuri sellaisena kuin se on. Winshawin rooli osuu nappiin Grenouillena. Tarina on sekoitus todellisuutta ja huuruista fantasiaa, jonka näyt parfyymien tuoksut avaavat, ja joka kuitenkin on vain unelmaa. Tunnelma pysyy huuruisena alusta loppuun eikä mitään kömmähdyksiä tapahdu, juonellinen tyhjäkäynti pysyy visusti loitolla.
Kyllä tällä elokuvalla on sanottavaa, eikä se todellakaan ole huono leffa, vaikka tämä ei ihan mestariteoksen tasolle pääse. Suosittelen tätä pätkää ihan kaikille.
