Spoilereita luvassa.
Joku tappaa karhuja Norjan syrjäseudulla. Kolmen opiskelijan (Thomas, Johanna ja Kalle) ryhmä tutkii näitä mysteerisiä kuolemia. Jäljet johtavat kummallisen miekkosen, Hansin perään. Hans löyhkää kauhealle, hänen autonsa on täynnä kolhuja ja hänet on nähty useaan otteeseen paikoissa, joista karhuja on löydetty kuolleena. Ryhmä päättää mennä suoraan asian ytimeen, ja kysyä Hansilta itseltään, miten asia on. Tympääntynyt ja vihaisen oloinen Hans ei suostu vastailemaan kysymyksiin ja käskee opiskelijoiden häipyä. Pian ryhmä saa kuulla, että joka ikinen yö Hans lähtee maasturillaan jonnekin, mutta minne? Opiskelijat päättävät seurata häntä ja huomaavat ennen pitkää, että kansantarujen peikot eivät olekkaan pelkkää satua.
Itse pidän erittäin paljon näistä ns. feikkidokumenteistä. Tietysti on ymmärrettävää, että se tyyli ei toimi enää niin hyvin kuin vaikka The Blair Witch Projectin aikoihin ja ainakin minusta tuntui hieman, että tämä on jo nähty. Tutut varoitustekstit kuinka ‘ei tiedetä, onko materiaali aitoa ja että opiskelijat katosivat jäljettömiin’, aiheuttivat ainakin meikäläisessä pientä huvittuneisuutta. Leffa kuitenkin edetessään yllätti minut positiivisella tavalla: realistisuus oli viety todella pitkälle ja yksityiskohtiin todella panostettu. Hieman tasoittavasti itse peikot olivat melko kökkö näky. Ehkä olisi ollut parempi olla näyttämättä niitä ollenkaan, ‘pelottavinta on se mitä emme näe’, logiikan mukaan.
Visuaalisesti elokuva on hyvin kaunis. Kaikkihan me osaamme kuvitella stereotyyppinen Norjan erämaisema ja uskonpa, että aika harva pitää sitä rumana. Näyttelijäkaarti oli kauttaaltaan tuntematon ainakin meikäläiselle, liekkö tuo ihme, kun hyvin vähän olen pohjoismaisiin leffoihin tutustunut. Otto Jespersen jäi kuitenkin päälimmäisenä mieleen, rujona ja karskina Hansina, joka kuitenkin elokuvan edetessä osoittautuu vain vanhaksi mieheksi, jolla on erikoinen työ, ja jolle hän on omistautunut 110 prosenttisesti. Opiskelijaryhmän ‘johtohahmo’ Thomas (Glenn Erland Tosterud) jää omalta osaltaan mieleen hyvinkin ärsyttävänä ja yli-innokkaana reportterina. Toisaalta se varmaan oli tarkoituskin, joten propsit siittä.
Kauhuleffaksi en kyllä millään kykenisi The Troll Hunteria tituleraamaan. Onhan siihen yritetty lisätä joitain kauhullisia elementtejä, kuten peikkojen kyky vaistota kristityn veri, mutta silti. Sanoisin elokuvaa paremminkin fantasiatrilleriksi, koska onhan se paikoitellen jännittävä. Leffan loppu on hämmentävä ja jättää tarinan avoimeksi. Toisaalta siitä pystyy jotain päättelemään, mutta paljon jää myös epäselväksi.
Loppujen lopuksi The Troll Hunter on aika korni leffa. Hattupäinen, tuima vanha mies, josta tulee mieleen Indiana Jones tai Clint Eastwood lännenrooleissaan, metsästää peikkoja Norjan karussa luonnossa. Hallitus salaa tämän kaiken ja kun Hans antaa nuorten kuvata touhujaan, ovat he kaikki pahassa pulassa. Elokuva sortuu muutamiin asiavirheisiin ja kliseisiin, mutta kokonaiskuvaksi jää hyvä ja mielenkiintoinen pläjäys.
The Troll Hunter on visuaalisesti kaunis, taitavasti realisoitu kuvaus peikkojen metsästyksestä Norjassa. Parempi toteutus itse peikoille olisi tuonut huomattavaa lisäarvoa leffalle, mutta kaikkea ei voi saada. Elokuva antaa syyn peikkojen väkivaltaiselle käytökselle ja toisaalta se myös pyrkii osoittamaan, että jälleen kerran ihminen on ihmisen (ja peikon) pahin vihollinen. Nimettömät näyttelijät tekevät hyvää työtä, elokuvan pituus on sopiva. Alussa vain ehkä hieman turhaan viivyteltiin ja tutkittiin mystisen Hansin edesottamuksia. Suosittelen lämpimästä kaikille, mutta jos odotat verellä mässäilyä ja riipivää kauhua niin valitse joku toinen leffa.
