Elokuva starttaa nopealla ja tehokkaalla alkujaksolla, joka lupaa näyttävää toimintaa ja monisyistä juonenkuljetusta. Tämän suhteen ei tarvitse pettyä. Captain America: Civil War on toistaiseksi visuaalisesti komeinta ja juonensa osalta kimuranteinta Marvel-rymistelyä.
Elokuva on kolmas osa Captain America -sarjassa, joka linkittyy muiden Avengers-hahmojen soolojen tavoin tiiviisti MCU:n (Marvel Cinematic Universe) jatkumoon. Kostajien vihollisiaan vastaan käymät taistelut ovat aiheuttaneet toistuvia katastrofeja ja kamelin selkä katkeaa, kun jälleen yksi selkkaus vaatii siviiliuhreja. Kostajat halutaan nyt alistaa operoimaan valtioiden päätäntävallassa, mikä ei kaikille sankareille sovi. Rivit alkavat jakautua ja tuloksena on lopulta elokuvalle nimen antanut sankarien keskinäinen “sisällissota”.
Elokuva on sovitus samannimisestä sarjakuvatarinakokonaisuudesta, joka oli luultavasti Marvelin siihenastisen julkaisuhistorian suurin tapaus. Jo entuudestaan tehokkaasti toisiinsa linkittyneet hahmot ja nimikkeet sidottiin yhteen pitkäksi aikaa, ja tapahtumilla oli kauaskantoiset vaikutukset, jotka resonoivat edelleen. Tarinan sijoittaminen Captain America -nimikkeen alle tuntuukin omituiselta. Kapu saa toki runsaasti ruutuaikaa ja tapahtumien keskiössä on hänen entinen taistelutoverinsa Bucky Barnes alias Winter Soldier, mutta lähes yhtä suuressa merkityksessä on Tony Stark. Lisäksi elokuva kerää yhteen jotakuinkin kaikki jatkumon aiemmissa elokuvissa nähdyt hahmot, lukuunottamatta Thoria ja Hulkia.
Eroja alkuperäismateriaaliin nähden on muutenkin paljon. Konfliktin syntymekanismi on toki sama, mutta sen aiheuttajina ovat eri hahmot. Myös sankareiden työsopimusneuvottelu ja sen poikima vihanpito muodostavat yhteen elokuvaan ahdettuna huomattavasti suppeamman selkkauksen kuin moni olisi toivonut.
Tarinan edetessä tutut sankarit saavat myös hyvin erilaisia merkityksiä tapahtumien kulussa ja toistensa kohtaloissa. Jotkin ratkaisut ovat ymmärrettäviä, kun otetaan huomioon, että aina Iron Manin vuoden 2008 MCU-avauksesta lähtien hahmot on herätetty henkiin sopivasti nykyaikaistaen. Sarjakuvissa hahmoilla on harteillaan 1960-luvulle asti yltävä historia, joka ei enää voi sellaisenaan kääntyä valkokankaalle. Kun yksittäiset modernisaation kokeneet hahmot sitten heitetään Civil Warin kaltaiseen soppakattilaan, on tuloksena tutulta maistuva keitos uudenaikaisessa kattauksessa.
Tällä on myös kääntöpuolensa. Sellainenkin katsoja, joka osaa arvostaa rakastamiensa hahmojen ja tarinoiden modernisointeja, saattaa helposti kokea Civil Warin vesitetyksi. Kyseessä kuitenkin on eräs Marvel-historian merkittävimmistä ja kaikin puolin parhaista tarinakokonaisuuksista. Elokuvaversion suurimmat ongelmat liittyvätkin juuri edellämainittuun juonikuvioiden ja hahmojen käsittelyyn. Captain American kannalta olennaisen tärkeä Crossbones on elokuvassa silkka vastapuolen statisti. Spider-Man, jonka uusi inkarnaatio tekee nyt ensiesiintymisensä, nousi alkuperäistarinassa vastapuolten kahtaalle repimänä lähes keskeisimmäksi hahmoksi, mutta onkin nyt vastikään voimansa saanut nuorukainen, joka ottaa osaa taisteluun vain yhden puolen riveissä.
Elokuvan olennaisin ero alkuperäistarinaan verrattuna on siitä lähes tyystin puuttuva raadollisuus. Sankarit toki mättävät toisiaan raivokkaasti turpaan valkokankaallakin, mutta taistelussa on koko ajan mukana eräänlainen nuoremmille katsojille suunnattu leikillisyys. Spider-Manin hahmolle tämä on totta kai ominaista, mutta muidenkin vastakkain taistelevien sankarien heittäessä toverillista läppää ottaessaan toisiltaan osumaa, synkempään tunnelmaan ja järkyttävämpiin käänteisiin valmistautunut katsoja ei voi kuin huokaista pettymyksestä.
Tässä sitten oikeastaan ovatkin elokuvan huonot puolet. Kukaan tuskin olettaa supersankarielokuvien kilpailevan roolisuoritustensa osalta Oscareista. Civil War on tästä huolimatta näyttelijätyön juhlaa, kun otetaan vieläpä huomioon kuinka vaikeaa voi olettaa olevan omaksua supervoimaisen hahmon ajatusmaailma ja tulkita se uskottavasti pelkän vihreän kankaan edessä.
Ehdottomasti parasta antia ovat huumorilla höystetyt sivuosat, kuten eräässä viime vuoden onnistuneimmista toimintaelokuvista ensiesiintymisensä tehnyt Paul Ruddin pieni suuri Ant-Man sekä Paul Bettanyn sympaattinen Vision. Erityismaininnan ansaitsee lyhyestä visiitistään huolimatta Tom Hollandin vastoin ennakkoluuloja kaikkien aikojen onnistuneimmin tulkitsema Peter Parker alias Spider-Man, joka antaa odottaa paljon tulevalta rebootilta Spider-Man: Homecoming.
Loistavien roolisuoritusten ja taidokkaasti punotun juonen ohella Captain America: Civil War loistaa visuaalisen toteutuksensa ansiosta. Jo aivan elokuvan alussa nähtävät lähitaistelujaksot rakentuvat upean koreografian ympärille, jota täydentävät MCU:n toistaiseksi näyttävimmät visuaaliset efektit. Tuntuu uskomattomalta, kuinka paljon tällä saralla on menty eteenpäin verrattuna niinkin tuoreisiin tehostespektaakkeleihin kuin The Avengers jatko-osineen. Efektit ovat kuitenkin toimivimmillaan juuri maanläheisissä käsirysyissä, eivätkä aivan pysy uskomattomimpien käänteiden perässä. Hupaisin esimerkki on juoksukilpailu liikennetunnelissa, jossa jokainen sankari tuntuu saaneen jostain ylimääräisen supervoiman. Tämä on kuitenkin kokonaisuutta tarkasteltaessa sivuseikka.
Civil Warin korkea laatu korostuu nimittäin entisestään, kun sitä vertaa aiemmin keväällä julkaistuun Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuvaan. Viimeksi mainittu todettiin jo tuoreeltaan julkaisunsa jälkeen jonkin asteiseksi epäonnistumiseksi ja onkin siitä saakka kamppaillut katsojalukujen laskusuhdanteessa. Civil War on julkaistu vastikään, eikä se ole vielä edes kotimaansa teatterilevityksessä. Silti se on ehtinyt tahkota jo lähemmäs 300 miljoonaa dollaria. Molempien elokuvien ollessa vielä tuotannossa, niillä oli jonkin aikaa sama julkaisupäivä, mikä olisi nykytiedon nojalla merkinnyt DC:n viittaritareille silkkaa teurastusta.
Ei olekaan mikään ihme, että Marvelin puolella supersankarien kokoontumisajot porskuttavat paremmin. Niissä nähtävät hahmot ovat ehtineet jo tahoillaan kerätä vankan fanipohjan omilla sooloelokuvillaan, minkä lisäksi Marvelin tavaramerkiksi muodostunut huumori vetoaa laajempaan katsojakuntaan kuin esimerkiksi juuri BvS:n kaltainen itseriittoinen vakavuus.
Captain America: Civil War on eräs MCU:n laadukkaimmista toteutuksista ja itseasiassa parempi Avengers-elokuva kuin kumpikaan tuon nimikkeen varsinaisista osista.
