Pientä kylää terrorisoi rutto. Kylä on paniikin vallassa ja tautia pelkäävät naapurikylät ovat eristäneet alueen. Tämän kauhun valtaamaan ilmapiiriin saapuu kiertelevä sirkus. Aluksi kyläläisiä miellyttää mukava piriste, mutta tilanne on ottanut käänteen pahempaan. Sirkuksen esiintyjät ovat vampyyreitä ja he ovat saapuneet kostamaan 15 vuotta sitten surmatun kreivi Mitterhausin puolesta. Vampyyreiden johtaja Emil (Higgins) on Mitterhausin serkku, joka suhtautuu tehtäväänsä vakavasti ja hänellä on mukanaan muitakin omituisia otuksia.
Tässäpä oli miellyttävä Hammer-kauhua puhtaimmillaan edustava pläjäys. Kuvallisesti Vampire Circus on kaunista katsottavaa. Rappeutunut kylä lähiympäristöineen on yltäkylläisen värikäs ja kuvaus on kaunista. Äänimaailma on kiitettävän yliampuva ja tunnelma on vahva.
Näyttelijöistä ei ole mitään huonoa sanottavaa, joskaan myöskään ylivertaisia kehuja ei ole jaettavissa. Higginsin suoritus kostoa janoavana vampyyrinä on renttumaisen charmikas ja vaikka Robert Taymanin rooli on lyhyt, se onnistuu herättämään huomattavaa inhoa tätä niljaista, lipevää, pedofiiliin vivahtavaa keikaria kohtaan, joka sattuu vielä olemaan verenimijä. Sirkuksen muutkin esiintyjät ovat hyvin näyteltyjä ja karismaattisia ilmestyksiä. Erityisesti voimamiehenä esiintyvä David Prowse osoittaa olemattomasta dialogistaan huolimatta vahvaa olemusta ja ammattitaitoa.
Käsikirjoituksessa on hyvistä ideoista huolimatta hienoisia puutteita. Jo ennen alkutekstejä tapahtuu enemmän draamaa, juonittelua, rivouksia ja tuhoa kuin keskimääräisessä kauhupläjäyksessä yhteensä. Kyläläisten hämmästyttävä typeryys on jopa elokuvien yleensä epäloogisessa maailmassa hämmästyttävän suurta. On helppo ajatella, että kyseiset henkilöt eivät uskoisi edes panssarivaunujen olemassaoloon, vaikka sellainen jyristelisi talon ylitse.
Tekninen toteutus on moitteetonta, vaikkakin alku- ja lopputekstien kammottava vaaleanpunainen sävy ärsyttää silmiä ja rankasti. Muutamat erikoisefektit ovat hämmästyttävän hienoja yhä ja vampyyrien olemuksessa on villiä voimaa, mihin nykyaikainen vesitetty otus ei pääse.
Kokonaisuutena visuaalisesti tyylikäs ja viihdyttävä pläjäys, jonka pahimmat ongelmat ovat käsikirjoituksessa, joka tuntuu jäävän puolitiehen hyvien ideoidensa kanssa.
nimimerkki: Jurpo
