Rakastan trailereiden katsomista, mutta inhoan trailereita. Mikään ei ole perinteisempää, kuin istua elokuvateatterin pehmeään nojatuoliin ja mussuttaa puolet popkorneista jo ennen itse elokuvan alkua, kun tulevien elokuvien mainokset vilisevät kankaalla ja tietää taas minkä elokuvan tulee seuraavalla kerralla katsomaan.
Mikään ei myöskään ole ärsyttävämpää kuin tulla katsomaan se elokuva jonka trailerin silloin näki siellä elokuvateatterissa ennen sen toisen elokuvan alkua, ja kysyä itseltään, “mitäs tässä nyt oikeen oli sellaista mitä trailerissa ei näytetty???”
Nykyään elokuvien mainoksilla on tapana koota kaikki kyseisen elokuvan toimintakohtaukset ja hauskimmat humoristiset sutkautukset pieninä pätkinä kasaan, joka haisee ulosteelta, mutta joka kuitenkin luokitellaan traileriksi.
Hancock on ehdolla Kultainen Traileri 2008 -palkinnon saajaksi, eikä syyttä: On mukava huomata elokuvan jälkeen, että tässähän olikin paljon asiaa mitä ei trailerissa näytetty!
Will Smith toimii maailman pelastajana jo ainakin viidennen kerran, lähtökohta ei ole varsin mielenkiintoinen, mutta elokuvan idea sitäkin mielenkiintoisempi. Hancock on ryyppäämään ratkennut, supervoimat omaava ja koko kaupungin vihaama mulkero, joka asukkaiden vastalauseista huolimatta auttaa pulaan joutuneita, tuhoamalla samalla ympäristöään miljoonien dollareiden edestä. Hancockin elämä saa uuden suunnan, kun hän pelastaa Ray Embreyn, imagonparantajan, joka ottaa tehtäväkseen muokata Hancockista vastuullinen sankari.
Ideaa voi luonnehtia jopa tuoreeksi, sillä nykyään elokuvateattereihin laskeutuu sankareita useamman kerran vuodessa, ja uusia tuttavuuksia näkee vain harvoin. Hancock ei perustu Marvelin sarjakuviin tai DC Comicsin tuotantoon, vaan on kokonaan uusi hahmo supersankareiden laajassa kirjossa.
Näyttelijänä paremmin tunnettu Peter Berg (Collateral, Smoking Aces) tekee ohjaajana mukiinmenevää työtä, joskin kaikki elokuvassa ei aivan kohdallaan olekaan. On onni, että päähenkilöitä ei ole useampia, koska Berg ei saa kaikista heistäkään irti juuri muuta kuin pensselin, joka ei hetkauta ketään, mutta jonka olemassaolo on ilmeisen välttämätön, jotta muille henkilöille saadaan maalattua taustaa. Elokuvaa riivaakin keskinkertaisuus, joka syntyy onttojen henkilöhahmojen lisäksi muun muassa siitä, ettei kaikkea outoa jakseta sen suuremmin selittää, niin vaan on tapahtunut eikä siitä sen enempää.
Toisaalta on mukava vaihteeksi nähdä supersankarielokuva, joka ei käytä kolmasosaa rajallisesta ajastaan selittääkseen juurta jaksaen, miten kaikki sai alkunsa.
Odotusten mukaisesti Hancock tarjoaa komiikkaa kaikille, jotka pitävät komedioista, eikä se edes sorru älyttömään pissap*ska-huumoriin saavuttaakseen naurumyräkkää, vaan suurin osa komediallisesta puolesta on ihan keskivertoälykästä.
Ässäkin hihasta löytyy, sillä elokuva sisältää myös yllätyksellisyyttä. Siinä yksi syy, miksi Hancockin voi huoletta nostaa pois Ö-mapista nautittavan viihteen joukkoon! Vaikka osa juonenkäänteistä on yllätyksellisyydestään huolimatta epäuskottavia, antaa huumori ja toiminta sen anteeksi. Ihmisille, jotka eivät kestä muutamia Hollywood-kliseitä ja syvällisyyden puuttumista, ei elokuvasta välttämättä irtoa viihdettä, mutta niille joita edes elokuvan idea kiinnostaa, on varmasti edessä hulvaton ja toiminnallinen puolitoistatuntinen. Kerrankin spurgusta on hyötyä, harmi vaan ettei näin ole oikeassa elämässä.
Hancock ei elokuvana ole superhyvä, mutta ainakin se on supercool!
