Koruttomien trillereiden ja rikostarinoiden omaa tietänsä kulkevan kuvaajan Brian De Palman tiedetään olevan suuri Hitchcockin ihailija. Rujossa, eroottissävytteisessä trillerissä “Kuolema tulee kahdesti” nähdään ilmiselviä viittauksia klassikkoon “Takaikkuna”, mutta varsinaiseen plagiointiin ei sorruta. Omaa sisältöä on riittävästi, jotta tätä teosta voi sanoa ainutlaatuiseksi, herkullisella tavalla valtavirrasta irrallaan liikkuvaksi jännäriksi. Kokonaisuudesta huokuu kunnioitus eroottisen trillerin lajityyppiä kohtaan.
Juonessa näyttelijän ammatissa toimiva mies joutuu lähtemään kotoaan uskottoman vaimonsa takia ja päätyy asumaan kaverinsa luksusasuntoon. Toisena epäonnen iskuna mies saa potkut työpaikastaan, mutta hän saa toisaalta hyvää ajanvietettä läheisessä hienostotalossa asuvan naisen joka ilta samaan tapaan toistuvien aistikkaiden toimenpiteiden tirkistelystä. Mies alkaa seurata naista kaikkialle, ja niin tuntuu tekevän joku muukin. Lopulta tapahtuu poikkeuksellisen raaka rikos, jonka ainoaksi silminnäkijäksi mies jää ja pääsee/joutuu omalla murhaajan jäljitysretkellään tutustumaan aikuisviihde-elokuvien ihmeelliseen maailmaan.
De Palman ihailijoiden pieneksi harmiksi filmissä ei esiinny jaetun ruudun käyttöä kerronnan tehokeinona, mutta toisaalta useita juonenkäänteitä sisältävä tarina on niin terävä ja tiivis, että tuollainen yksityiskohta unohtuu lähes täysin. Täytyy myös erikseen ihailla, kuinka De Palma ei ole edes yrittänyt sisällyttää kokonaisuuteen minkäänlaista sormen heristelyä, hän sitä vastoin on ladannut dialogiin näppärää sanailua ja saanut yllättäviin tilanteisiin mukaan oivaa tilannekomiikkaa. Jopa metatason vitsailua on luvassa, myös poikkeuksellisen mielenkiintoisten lopputekstien aikana. Katsoja ei säästy pieniltä huiputuksilta.
Trillereiden arkkikliseisiin kuuluu yleensä kuvata pitkästyttävää poliisien jaarittelua varsinaisen tarinan taustalla sen sijaan että keskityttäisiin olennaisimpiin asioihin, mutta tähänkään kliseeseen ei ohjaaja sorru. Ainoat negatiiviset puolet elokuvassa ovat lievät epäuskottavuudet, kuten koiran hyppääminen auton lasin läpi, mutta tämänkaltaiset kauneusvirheet eivät häiritse särmikästä dramaturgiaa. De Palma voi olla tästä ylpeä, häpeä tai ujostelu taitavat olla kyseiselle miehelle muutenkin tuntemattomia käsitteitä, mikä tulee tässäkin tapauksessa katsojalle moneen kertaan selväksi.
nimimerkki: AP
