Siitä onkin aikaa, kun viimeksi muistin, miltä tuntui Matrixin ensimmäisen katsomiskerran jälkeen. Wachowski-veljesten raju vetäisy sai haukkomaan henkeään ja jätti taakseen jok’ikisen toimintaelokuvista saadun hyvän olon fiiliksen. Sama reseptin toisto jatko-osissa ei enää mullistanut katsojien maailmaa, ja monimutkaisia (teko)syitä hahmojen erikoisvoimiin tarjoavat copycatit jäävät niin ikään kauas taakse vihertävän tietokonemaailman menosta.
Matrixin kaltaista filosofisointia ei Timur Bekmambetovin Wantedissa kuitenkaan harrasteta vaan meno erittäin paljon suoraviivaisempaa. Ensimmäisessä toimintakohtauksessa mies hyppää pilvenpiirtäjästä toiseen nitistääkseen siellä vaanivat salamurhaajat. Kai muistin mainita, että ampuessaan (puolivälissä monen kymmenen metrin lentomatkaansa) hän taivuttelee luotien lentoratoja? Toimintaan syöksytään siis saman tien, ja kun selityksiä avauskohtauksen eriskummallisuuksille vihdoin tarjotaan, ei ehdi kissaa sanoa tai jääkaapilla käydä, kun räiskyvä meno jatkuu taas.
Tarinan päähenkilön löytää läheltä katutasoa. Luuserimaisen Wesley Gibosnin (luuserinoloinen McAvoy) elämä pyörii sietämättömän ja helvetillisen rajamailla, kunnes kehiin astuu nainen. Mystinen ja seksikäs Fox (ihan pelkästään seksikäs Jolie) tarjoaa Wesleylle vaihtoehtoisen elämäntavan huipputasoisena salamurhaajana Veljeskunnaksi kutsutussa järjestössä. Foxin ja poppoon karismaattisen johtajan Sloanin (niin ikään karismaattinen Freeman) johdolla Wesleystä kasvatetaan fysiikan lakeja aamupalaksi napsiva jäsen Veljeskuntaan.
Elokuva perustuu erittäin löyhästi Mark Millarin ja J. G. Jonesin luomaan sarjakuvaan. Juonellisesti sarjiksesta elokuvaan on siirretty vain alkusysäys. Sarjakuvasta on kuitenkin ammennettu jotain juonta tärkeämpää, nimittäin asenne: ”tässä mennään omalla linjalla, muut haistakoot pitkät”. Toiminta kulkee siis omia polkujaan, eikä elokuvan avoin väkivaltaisuuskaan miellyttäne monia. Lisäksi ohjaaja Bekmambetovin vahva tyylittely voinee aiheuttaa lisäepämukavuutta. Jotkin kohtaukset eivät olekaan muuta kuin visuaalista mättöä. Pikakelaukset ja hidastukset ovat ohjelmiston yksinkertaisinta antia, minkä vuoksi mukaan mahtuu myös pirteitä ja persoonallisia oivalluksia. Toisaalta paikoin sorrutaan ylilyönteihin. Wanted siis jakaa katsojakuntansa melko selvästi. Jo studiolla ennakkoluuloja taisi riittää, sillä budjetti riittää varmistamaan vauhdin, mutta jotkin erikoisefektit ovat jo selvästi vanhettunutta tasoa. (Lopulta leffa oli kesän 2008 suurimpia yllättäjiä, ja jatko-osa on jo työn alla.)
Jos ennakkoluuloisuus ei vaivaa, on Wanted kuitenkin viihdyttävä leffa. Mistään vuoden taidetapauksesta ei todellakaan ole kysymys. Tämän elokuvan parissa on yksinkertaisesti tarkoitus tuntea olonsa mukavaksi parin tunnin ajan, ja persoonallisella otteellaan leffa pystyy tämän olotilan katsojalleen tarjoamaan. Korkealentoisuudestaan huolimatta toimintakohtaukset eivät jyrää katsojaa alleen massallaan, sillä mukaan mahtuu myös rauhallisempaa ja perinteisempää juoksentelua. Mitä nyt ampuessa luodit mutkittelevat.
Elokuvan parissa viihtyy myös siksi, että epäuskottavuuden ja ylilyöntien hetkistä huolimatta sen maailma on vastaanottavainen. Lähestulkoon koko näyttelijäkaarti on nimittäin millimetrin tarkkuudella kohdallaan, jolloin veljeskuntalaiset ovat ihmevoimistaan huolimatta yllättävän läheisen oloista porukkaa, vaikka heidän todellisista taustoistaan ei opita lähes mitään. Edellä mainittujen näyttelijöiden lisäksi Veljeskuntaa täydentävät mm. Hustle-sarjassa nähty Marc Warren, raptähti Common, Terence Stamp sekä ohjaajan Venäjän-läpimurtoelokuvista tuttu Konstantin Khabensky. Yhdessä koko poppoo edustaa melkoisen vakuuttavasti salamurhaajaklaania. Erityisesti ilahduttaa Khabenskyn muita lämpöisempi hahmo, joka tarjoaa läheistä turvaa paitsi Wesleylle, myös katsojalle. Porukan heikko lenkki on McAvoy, joka ei yrmistelystä ja paukuttelusta huolimatta saa karistettua itsestään epäonnistujan leimaa, joka Wesleyn otsaan elokuvan alussa painetaan. Hieman lisähuvitusta aiheuttaa Morgan Freeman, joka haluaa vanhoilla päivillään leikkiä Samuel L. Jacksonia.
Toimintaelokuvien ennakkoluulottomat ystävät elokuva ja Danny Elfmanin loistelias score tempaavat varmasti mukaansa. Samalla ”luuserista lordiksi” –tyylinen tarina saa uskomaan omiin unelmiin ja päämääriin paremmin kuin yksikään ammatinvalintakurssi ikinä.
”What the f*** have you done lately?”