Martin Rittin ohjaaman, vuonna 1976 valmistuneen elokuvan pääosassa näyttelee Woody Allen. Tässä elokuvassa Woody Allen nimenomaan näyttelee eikä kohella ja sähellä silmittömästi itseään perustellen. Tosin tälläkin kertaa perusteluja riittää, mutta perustellusti. Kaikki elokuvassa liittyy itse kertomukseen, jonka ”jokainen nuotti on eletty”. Ohjaaja Martin Ritt, käsikirjoittaja Walter Bernstein, upean suorituksen koomisena näyttelijänä tekevä Zero Mostel sekä pari muuta elokuvan näyttelijää olivat olleet mustalla listalla 1950-luvulla. Kyse on USA:n kommunistivainoista, kylmän sodan yhdestä ylilyönnistä, jonka seurauksena moni ihminen menetti joksikin aikaa työnsä ja toimeentulonsa epäiltynä vallankumouksellisesta vehkeilystä.
Elokuvan juoni on yksinkertainen ja juuri siksi erittäin toimiva. Woody Allenin näyttelemä ravintolan kasööri lupautuu auttamaan kirjailijakaveriaan, joka on joutunut mustalle listalle. Kirjailija todellakin on vasemmistolainen, hänen auttamisensa ei ole USA:n silloisissa oloissa mikään pikku juttu. Elokuvan ensimmäinen huima askel, joka uitetaan katselijalle ihan puolihuolimattomasti, on se, että kasööri suostuu ottamaan nimiinsä vasurikirjailijan käsikirjoitukset ja toimittamaan ne tv-yhtiölle. Koska tarina on rakenneltu taitavasti, asiasta täydellisesti perillä olevien tahojen toimesta, myös jatkossa tällaisia huimia askeleita otetaan kepeästi, Woody Allen pääosassa tekee tarinan sinänsä painostavasta todellisuudesta kepeää mustaa huumoria. Aiheen vakavuus tulee myös esiin, tarinan ajoitus toimii loistavasti, näyttelijäntyö ei liioittele, vain Allenin hahmon absurdius liihottelee omissa ilmanaloissaan. Valekäsikirjoittaja suhtautuu osaansa rupatellen niitä näitä, esittäen sitä mikä sattuu kulloiseenkin tilanteeseen sopivan. Elokuvaa on lisäksi ymmärretty keventää rakkauskertomuksella.
Uskottavuudesta ei siis ole puutetta. USA:n valtiollisen poliisin toimintaa ei esitetä hölmöläisten näpertelynä. Poliisin käyttämät keinot eivät puistata raakuudellaan, ne ovat vanhakantaista vakoilijantyötä, eleettömästi, tehokkaasti ja taitavasti hoidettuna. Ainut hahmo, joka ei tunnu soveltuvan elokuvan maailmaan on Woody Allenin valekirjailija. Hän tipahtaa keskelle kuvioita taiteen, television ja politiikan ulkopuolelta. Hän on joutavanpäiväinen jokamies, joka ei olisi mitään ilman lahjakasta ystäväänsä.
Sananvapaudesta tämä elokuva kertoo meille sen mitä usein nimitetään ”salaliittoteorioiksi” ja vainoharhaisuudeksi. Saa uskoa kuka haluaa, että tämänkaltainen tiedustelutoiminta olisi länsimaisista yhteiskunnista loppunut. Eiköhän liene niin, että yhä useammat äänet sallisivat yhä harvemmanlaisia katsantokantoja?
