CIA:n analyytikko Osbourne Cox (John Malkovich) joutuu työpaikkapolitiikan uhriksi. Signaalianalyysin sijasta kärtty ukko ottaa siirron kilometritehtaalle ja päättää kirjoittaa muistelmateoksen, jonka voi odottaa olevan dynamiittia. Mukana on myös monissa suunnissa uskottomuuden puhkomia avioliittoja ja kaiken lisäksi salaisuuksia sisältävä CD-levy joutuu vääriin käsiin. Vakoilukieroilu käynnistyy ja isopomo CIA:ssa (J.K. Simmons) yrittää saada sotkusta jotain selvää ja Osbournen entinen pomo Palmer (David Rasche) toimittaa omituisien yksityiskohtien raportit.
Coen-veljeksien omalaatuinen kädenjälki ei epäröi sotkea huumoria ja jotain muuta genreä keskenään. Vakoilutrillerin parodia [I]Burn After Reading[/I] aloittaa genrelle sopivalla ratkaisulla takinkääntäjästä joka päättää möläyttää tietonsa ilmi ja niillä on arvoa. Tai ehkä niillä voisi olla arvoa jos niiden lähde ei olisi viinapirun kanssa tappeleva sarkastinen konttorirotta ja hän ei olisi hyvin matalalla hierarkiassa. Lisäksi ulkonäköongelmien kanssa painiva kuntosaliohjaaja Linda (Frances McDormand) ja samaisen työpaikan ääliö [I]personal trainer[/I] Chad (Brad Pitt) ovat juurikin yrittämässä saada hyötyä hyvin kyseenalaisen arvon tiedoista paikan pomo Ted (Richard Jenkins) ei pidä sellaisesta.
John Malkovich on elokuvan ainoa jokseenkin älykäs ja tarkkailukykyinen persoona. Se onkin melkoisen hyvä motiivi alkoholiongelmalle maailmassa mikä on täynnä B-sarjan idiootteja. Kaikki muut hahmot ovat omaan napaansa tuijottavia pöljäkkeitä ja Brad Pitt ruumiillistaa elokuvahistorian suurimman bimbon sanan kaikissa merkityksissä. Frances McDormand on epävarma ulkonäöstään ja herneaivoisen suunnitelman aivoina. George Clooney ja Tilda Swinton ovat hajoavien avioliittojen puoliskoja ja Richard Jenkins on hukkuva järjen ääni typeryysmeressä. Siviilimaailman eri ideattomuuksissa törmäilevien idioottien vastapainona on stoalaisen hämmentyneitä CIA-jehuja David Raschen ja J.K. Simmonsin henkilöiminä.
Vakoilujännäri on vakavammissa esimerkeissään täynnä kieroilua ja käänteitä ja kun se otetaan äkkiväärän farssin taustaksi on erittäin helppo pudota kärryiltä. Jopa elokuvan sekopäisyyttä tasoittavat puku-ukot ovat hämillään syntyvästä sotkusta joka ei johda minnekään. Hämmentävyys ei kuitenkaan haittaa leffan ollessa A-luokkaisen hykerryttävää materiaalia ja John Malkovichin käyttäessä englannin moni-ilmeisintä sanaa runoilijan herkullisella eleganssilla. Jonkinlaisena yhteenvetona leffa on hykerryttävän hauska farssi vakoilukieroilusta joka maalaa samalla nautittavasti mitättömän kuvan koko tiedustelutoiminnasta jossa kukaan ei tiedä mitään ja ongelmat ovat olemassa vain mattoja varten. Kaikista tärkeimpänä seikkana se on hauska.
