Nainen, Clara (Testud), kieltäytyy tekstistä. Hän ei halua lukea, eikä kirjoittaa, sillä hänellä on trauma, joka on syö häntä kuin sammal kiveä. Naisella on myös lapsi, ja tuo ongelma heijastuu muksuun kuin Batmanin valonheittimen keila taivaan tummiin pilviin. Lapsi, Anna (Gauthier), ei suostu puhumaan. Eräänä hailakkaan vaaleana päivänä Clara vie Annansa erikoiskouluun, jonka mukava poikamiesopettaja (López) alkaa tuntea suurta halua avata näiden tyttöjen elämän solmut.
Siniset sanat on ranskalaiseksi leffaksi vähäpuheinen. Lapsuuden traumojen vaikutusta ja ihmisen kasvamisen vaikeutta käsittelevä elokuva voisi olla sitä mutkikkaampikin, mutta ohjaaja-käsikirjoittaja Alain Corneau on valinnut katsojaa kosiskellen kevyemmän polun asialleen. Hän luottaa Sylvie Testudin herkän lapsenomaiseen naiseuteen ja Camille Gauthierin suuriin silmiin. Sergi López on nallemaisuudessaan vain luonnollinen lisä tähän yhtälöön. Kaikki rainan hahmot vaikuttavat rankasti tyylitellyiltä, mutta samoin voisi sanoa muutama vuosi aiemmin valmistuneesta Améliestäkin.
Mutkaton Siniset sanat käy hyvänä korvikkeena romanttiselle Hollywood-komedialle. Vaikka leffa ei ole niinkään hauska ja sen merellisen siniset sävyt luovat huvittavan sijasta haikeaa ilmapiiriä, elokuva ei ole mikään itkijänaisen selluloidikorvike. Siniset sanat on elokuva, joka jättää katsojan rannalle ihastelemaan horisontissa näkyviä purjeitaan. Tuolla se menee – mutta sen verran etäällä, ettei sitä uimalla tavoita. Jos se ajaa karille, ei sen kyydissä onneksi ole oikeita ihmisiä.
