Yhtä aikaa voimakkaan koskettava ja lohduton kuvaus kun ihminen tuhoaa itse itseään.

24.3.2007 01:00

Arvioitu elokuva

“Maailmaa ravisutti tänään tieto planeettamme nuorimman ihmisen kuolemasta. Baby Diego oli kuollessaan 18 vuotta, 4 kuukautta, 20 päivää, 16 tuntia ja 8 minuuttia vanha.”

Tämän jälkeen tavalliseen Lontoolaiseen kahvilaan saapuneet ihmiset masentuvat todenteolla ja heidän joukossaan oleva Theo Faron(Clive Owen) joutuu hetken päästä todistamaan kyseiseen kahvilaan tehtyä itsemurhaiskua. Eletään maailmassa vuotta 2027. Ihminen on lopettanut kykynsä lisääntyä. Theo viettää aikaansa vanhan hippiystävänsä Jasperin (Michael Caine) kesämökillä. Eräänä päivänä Theon elämä muuttuu, kun hänen vanha heilansa Julian (Julianne Moore) tarjoaa Theolle tehtävää, johon voi kuulua koko ihmiskunnan tulevaisuus. Theo joutuu lähtemään pakomatkalle nuoren naisen kanssa, jonka vatsassa piilee uusi toivo. Heidän pitäisi mennä mantereen toiselle puolelle, keskeltä sisällissodan repimän maan.

Maailman loppua käsitteleviä elokuvia ollaan tehty jo monen monta, mutta mikään ei ole pystynyt vastaavaan kuin Ihmisen pojat. Elikkä vuonna 2027 maailma on lähes täysin tuhonnut itse itsensä. Ainoastaan Britannia pitää kovaa kuria kansalaisiaan ja ulkomaalaisia kohtaan. Pakolaiset viedään keskitysleireille vangeiksi ja useat vain surmataan kylmästi. Senaatti ei ole pystynyt enää pitämään järjestystä, vaan on perustettu useita erilaisia järjestöjä, jotka huolehtivat kansan hyvinvoinnista, toiset hyvällä ja toiset pahalla.

Ihmisen pojat on hyvin synkkä ja raskas kuvaus tulevaisuudesta, mutta silti reilun kahden tunnin kestossa ei ole ainuttakaan turhaa minuuttia, vaan jokainen sekunti kertoo jotain tärkeätä. Ihmisen poikien visuaalisuss on hätkähdyttävän upeaa, sillä raunioina kuvattu maailma ja lopun suursotakohtaus ovat todella hienoa työtä. Tarinan synkyyteen on ohjaaja Alfronso Cuarón ripotellut hieman satiirisen oloista huumoria, joka pukee hyvin tälläistä mestariteosta. Michael Cainen esittämä Jasper tuo hieman valoa tähän synkkään kuvaukseen.

Käsikirjoitus on onnistunein aikoihin. Kahden toisilleen vierään ihmisen pakomatka läpi kaiken synkkyyden on todella mielenkiintoista seurattavaa, kun ihminen on alkanut menettää arvoaan. Tässä puolestaan ohjaaja Alfronso Cuarón tekee parastaan kuvatessaan pitkiä kohtauksia samasta näkökulmasta. Varsinkin alun pommi-isku ja lopun sotakohtaus saavat realistisen kuvan. Mitään muutakaan ei Ihmisen pojissa pelätä näyttää. Väkivalta ja jopa vauvan synnytys näytetään sen verran realistisesti, että välillä tuntuu katsooko jotain dokumenttia tulevaisuudesta.

Clive Owen on lähes täydellinen pääosassa Theodore Faronina. Mies on napakymppi tähän rooliin. Chiwetel Ejiofor tekee myös onnistuneen pahiksen roolin aktivistiarmeijan päällikkö-Lukena. Claire-Hope Ashitey Theon suojattina on myös todella loistava ja osaa näytellä hyvin raskaana olevan huolet. Kuten mainitsin Michael Caine tekee leffan valoisimman roolin ex-hippi Jasperina

Ihmisen Pojat on täydellisesti viilattu taideteos, josta ei mitään moitittavaa löydä vaikka millä etsisi. Tämän voi katsoa hyvänä viihteenä tai pelottavana tulevaisuuden kuvauksena. Ihmisen Pojat on helposti yksi parhaimmista elokuvista koskaan, se on yhtä aikaa voimakkaan koskettava ja lohduton kuvaus kun ihminen tuhoaa itse itseään.

Arvostelu koski R2 UK-Import versiota. Suomi-julkaisu on toukokuu-07:n lopulla.

nimimerkki: Jalmari

Arvosteltu: 24.03.2007

Lisää luettavaa