Jos englantilaisnäyttelijä Dirk Bogarde on mitenkään tuttu, olet mahdollisesti nähnyt hänen elokuvistaan ainakin Palvelijan (1963) ja/tai Kuoleman Venetsiassa (1971). Näyttelijän nimeä kantavassa kokoelmaboksissa on siinäkin vain leffoja, joita pitää katsoa otsa rypyssä. Ennen siirtymistään vakaviin draamoihin Bogarde löi kuitenkin itsensä läpi vallan toisenlaisissa elokuvissa.
Vanhahtavaan tapaan hupaisalla ”Leivottiin lääkäri” -nimekkeellä Suomessa esitetty Doctor in the House oli aikanaan niin monen (britin) suosikki, että tästä Richard Gordonin tekstiin perustuvasta elokuvasta puuhattiin oitis leffasarja. Komediallinen Doctor-sarja sai kaikkiaan seitsemän osaa. Tätä ensimmäistä ihmetellessä on nykykatsojan kuitenkin hankalaa ymmärtää miksi.
Leffasarjan aloitus on kuin pulakauden versio kasariklassikko Poliisiopistosta – sillä erolla, että poliisien sijasta tässä rainassa koulutetaan lääkäreitä. Useaan otteeseen opintonsa reputtaneiden nuorten miesten remmi palaa tuttuun opinahjoonsa, St. Swithinin sairaalaan, todetakseen että remmiin voisi houkutella yhden uuden hölmön. Lupaavimmalta siihen vaikuttaa Simon Sparrow (Bogarde), joka ei tahdo edes löytää luentopaikkaan ennen ensimmäisen oppipäivän päättymistä. Sparrowista tulee siis se heppu, jolta on muut pummaavat rahaa, ja jota pitää koulia opiskelijaelämän iloisempaan puoleen. Untuvikko ei tahdo kuitenkaan millään oppia ottamaan rennosti, ja sekös panee myös hänen uusien ystäviensä lokoisan elämän sekaisin.
Englantilaista huumoria luonnehditaan usein kuivaksi, mutta Doctor in the Housen kohdalla se on tarkalleen ottaen kuivaa kuin ikiaikainen pergamentti. Vitsit ovat niin haalistuneita, että komediaksi Doctor in the House on yhtä hassunhauska kuin pääministerin kyselytunti. Kaiken huipuksi Dirk Bogarde vaikuttaa pääroolissaan henkilöltä, joka on kyllä oivallisen hyvännäköinen miesyksilö tehtäväänsä, mutta häneltä puuttuu kyky näytellä yhtä yliampuvasti kuin samaisen leffan muut miesnäyttelijät tekevät. Jos tarkoitus on korostaa Simon Sparrowin erilaisuutta, näin se totisesti korostuu niin että petrimaljassa lilluva ameebakin asian tajuaa.
Juonensa puolesta tanakkaa ja mutkatonta rautalankaa oleva Doctor in the House on syystäkin elokuva, jota ei ole ollut saatavilla kuin englanniksi tekstitettynä britti-lättynä. Sen suurimmat fanit alkavat olla jo niin iällä, että tarvinnevat tekstiä avukseen. Rohkenen väittää, että suomalaiskatsojaa tyydyttäisi enemmän vaikka mustavalkoinen rillumarei-kotimainen kuin tämä kuivikkeen kuvatus. Mikäli kuitenkin menneen ajan lääkärintyön kuvaus kiinnostaa, sen tutkailuun tämä elokuva tarjoaa kohtalaisen mahdollisuuden.
