Tällä kertaa Indiana Jones on eksynyt kaukoitään. Tehtävänä on hakea pikkukylältä varastettu pyhä kivi ja pelastaa siinä ohessa lapsityövoimaksi kaapatut kylän kersat. Pahisten touhuun on sekotettu käsittämättömästi kaikki syvien viidakoitten uskomukset: uskonto, pahat voimat, voodoo ja ties mitä.
Ykköseen verrattuna toimintaa on samassa suhteessa alkusekunneista saakka, mutta astetta roisimmassa muodossa. Tutusti Indyllä on mukana kohkaava ja vastahakoinen nainen jota revitään paikoissa johon aurinko ei paista ja seinät on kyllästetty luurangoilla sekä ötököillä. Uutena kuviona on paikallinen apuripoika joka kieltämättä piristää trilogian ykkösosasta tuttua kaavaa.
Yleensäkin kakkososien vammana on onnistunut ykkösosa. Rima oli tässäkin tapauksessa niin korkealla että ylittämättä se jäi. Tunkion tomppeli…eiku Tuomion temppeli on toki parhaasta päästä näissä jatkotarinoissa, mutta yltiöpäinen höntyily ei kanna kovin pitkään. Kolmosessahan tuleekin jo henkilöihin syvyyttä Sean Conneryn muodossa.
80-luvun leffoista Indiana Joneksia kestää katsella vieläkin. Täysin Aivot narikassa -osastohan ne ovat, mutta näitäkin tarvitaan.
