Ensimmäinen Valkohammas upposi tähän katsojaan. Se oli disneymäinen seikkailupläjäyksen ja luontodokkarin yhdistelmä. Ensimmäinen osa perustui Jack Londonin kirjaan, mutta tällä jatko-osalla ei ole enää mitään tekemistä sen kirjan kanssa. Nyt yritetään ratsastaa ensimmäisen osan menestyksellä, mutta aika huonoin tuloksin. Valkohammas 2 on hyvin perinteinen hyvän ja pahan välinen taistelu, jossa on käytetty monien muiden lajitovereiden kaavaa. Ykkösen rauhallisen verkkainen tarinankuljetuskin on poissa ja nyt tämä on aivan tavanomainen seikkailuraina.
Ykkösestä tuttu Jack Conroy (Ethan Hawke) käväisee alussa kuvaruudussa, mutta häipyy pian pois ja antaa tilaa tarinan uudelle sankarille, Henry Caseylle (Bairstow), joka on Valkohampaan uusi omistaja. Henry lähtee susi mukanansa viemään kultakaivokseltaan löytämää kultaansa kaupunkiin. Sattuu onnettomuus ja Henry joutuu kylään, jossa asustelee Haida-intiaanien heimo. Haidat pyytävät Henryä auttamaan heitä eräässä tehtävässä ja pienen empimisen jälkeen Valkohammas yhdessä isäntänsä kanssa lähtee uuteen seikkailuun. Samalla ehditään pieni romanssi matkan varrella kokea ja yksi saarnamies (Molina) viholliseksi saada.
Muutamassa kohdassa on niitä edeltäjästä tuttuja näyttäviä maisemia, mutta muuten tämä on aika typerä. Valkohammas oli aika laadukaskin pläjäys, mutta tämä on aika tavallista koko perheen velliä, joka sortuu kerta toisensa jälkeen kliseisiin. Välillä saavutetaan ykkösen mahtavat fiilikset, mutta jo seuraavassa kohtauksessa meno menee sellaiseksi mössöksi, että katsoja tuntee pientä myötähäpeätä elokuvatiimiä kohtaan.
Näyttelijät hoitelevat hommiaan aika mitäänsanomattomasti, vaikka yritystäkin on huomattavissa, eikä Scott Bairstow mitenkään korvaa Ethan Hawkea. Bairstow onnistui paremmin toisessa luontoaiheisessa perhe-elokuvassa Wild America. Edukseen erottuu kuitenkin Alfred Molina elokuvan pahiksena, uskoaan tyrkyttävänä pappina. Ohjaus on perinteistä huttua, eikä Ken Olinin ohjauksesta löydy yhtään omaperäistä. Tähän oltaisiin mielestäni voitu ujuttaa edeltäjänsä tapaan Hollywoodin valovoimaisin eläintähti Bart the Bear, jonka vierailu elokuvassa olisi tehnyt terää, niin kuin teki ykkösessäkin.
Noista parjauksista huolimatta homma on varsin viihdyttävää, varsinkin ala-asteikäisille pojille ja miksei myös tytöillekin on luvassa jänniä hetkiä. Thokekin myöntää viihtyneensä muutamassa kohdassa, vaikka ei tämä mikään säväyttävä elämys ollutkaan. Ulkokuori on kieltämättä näyttävä, mutta sisällöltä jäin hieman enemmän odottelemaan. Tunnelmaa kieltämättä häiritsi pieni rahastuksen haju, niin kuin vähän muissakin jatko-osissa. Kuitenkin näiden maisemien ja moraaliopetusten keskellä viihtyy tuskitta yhden illan. Tämä oli ehkä tarkoitettu hieman nuoremmalle ikäpolvelle, jotka tästä saavatkin revittyä vähän enemmän irti.
