Lake Placid oli omassa genressään ihan huippuleffa; pisteliäällä huumorilla sävytetty lämminhenkinen monsteriraina erinomaisilla näyttelijöillä ja iskevillä kauhukohtauksilla. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin valmistunut jatko-osa sensijaan on geneerinen ja pahvinmakuinen ykkösosan huonompi toisinto, jossa ei ole yhtään alkuperäisestä tuttua näyttelijää tai edes hahmoa.
Stoori on vanhan löyhää kierrätystä. Betty Whiten edellisessä filmissä esittämän rouva Bickermanin sisko (rouva Bickerman) on muuttanut sisarensa järvenrantamökkiin tämän kuoleman jälkeen ja päättänyt toki jatkaa isosiskonsa lemmikkiharrastusta. Ihmisiä alkaa katoilemaan ja pian sheriffin, riistanhoitajan ja ylimielisen suurriistanmetsästäjän on lähdettävä matelijajahtiin.
Lake Placid 2 alkaa lupaavahkosti, jos tykkää tällaisista elokuvista. Alusta alkaen on selvää, että kaikki on (vielä) halvempaa ja höttöisempää kuin edellisessä osassa, mutta ensimmäisen puolikkaan aikana vaikuttaa vielä siltä, että pläjäys onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä. Hyökkäyskohtauksia on jonkun verran ja niissä on ihan mukavaa meininkiä. Robottikroko on vaihtunut kämäiseen tietokone-efektimöhkäleeseen, mutta tämäkin on anteeksiannettavissa. On pettymys, vaikkakaan ei yllätys, että alkuperäiseen leffaa yhdistää vain nimi, yhden hahmon sukulaisuussuhde ja sama tapahtumauniversumi, mutta nopeasti tästäkin yli pääsee. Lopulta Lake Placid 2 kaatuu siihen, että se on oikeasti aika tylsä ja mitäänsanomaton. Krokoactionia ei ole tarpeeksi ja se on mielikuvituksetonta. Hahmoista puuttuu henkevyys ja tarina ei ota minkäänlaisia sivuaskelia tai niitä älyttömiä, absurdeja harppauksia millä tällaiset leffat elävät.
Se on harmi. En ole tappajeläin -leffojen suhteen kovin vaativa katsoja, ja pläjäyksellä oli potentiaalia olla varsin viihdyttäväkin jatko-osa kaikkien aikojen krokotiilileffalle. John Schneider hoitaa sheriffinleiviskäänsä riittävän asenteellisesti, ja vaikka Cloris Leachman ei ole mikään Betty White, hän on leffan ehdoton piristysruiske. Hänen Mrs. Bickermaninsa on ilkeämpi ja tylympi kuin edellinen; ratkaisu toimii, koska se antaa leffalle sentään jotain omaa, eikä kukaan olisi kuitenkaan voinut voittaa Whiten unohtumatonta roolia. Loput näyttelijät ovat enemmän tai vähemmän tuntematonta ja nopeasti unohtuvaa kuraa, jotka eivät oikeastaan ansaitse mitään mainintoja.
Ei Lake Placid kakkosen katsominen nyt varsinaisesti mitään tuskaa ole. Krokoleffoja on aina hauska tsiigata, alkupuolella homma toimii ja mukaan on kirjoitettu muutamat hyvät läpät sekä pari kohtalaista hirviökohtausta. Valitettavasti kokonaisuutena kyseessä on ihan rehellisesti huonoa ja kökköistä, tylsää jöötiä vailla omaperäisyyden häivääkään.
