Dragon Ball oli aluksi vain japanilainen sarjakuva, joka perustui löyhästi Kiinan kirjallisuuden merkkiteokseen: “Lännenmatkan Muistelmat”. Kun Dragon Ball manga-sarjakuvan viisi ensimmäistä osaa julkaistiin ensimmäistä kertaa suomenkielisenä täysin sensuroimattomina, ne olivat yksi puhutuimmista asioista populaarikulttuurissa. Se sai valituksia rajusta väkivallasta sekä rivouksista. Ihan hyvä esimerkki siitä, että Japanissa oltiin paljon avoinmielisempiä jo 1980-luvulla kuin mitä Suomessa nykyään. Syytteistä huolimatta sarjakuvalla lukijoita riitti paljon jo alusta lähtien. Se kasvatti kotimaassaan aikoinaan niin paljon suosiota, että siitä tuli välittömästi yksi japanilaisen sarjakuvan kulmakivistä ja sarjan alkuperäisten fanien toimesta saamme tänä päivänä nauttia suosituista Naruto ja Bleach sarjoista, mutta asiaan..
Dragon Ballia ja sen jatko-osa Dragon Ball Z sarjaa voisi ajatella yhtenäisenä kokonaisuutena sillä alkuperäistä mangaa ei koskaan jaettu mitenkään kahteen eri osaan. Tosin omasta mielestäni alkuperäistä japanilaista julkaisua ja amerikkalaista julkaisua tulisi pikemminkin ajatella täysin eri sarjoina, sillä kaikki mikä Japanissa sarjassa ihmisiä viehätti, oli lähes kokonaan poistettu amerikkalaisesta julkaisusta. Tämä arvostelu keskittyy enemmän siihen alkuperäiseen sarjaan mikä sai japanilaiset ajattelemaan: “Annetaan tämä esimerkkinä hyvästä animesta muille maille”
Eli sarjan aloittava perusjuoni, joka muuttuu hyvin jyrkästi sarjan myötä kuuluu näin: Son Goku on yksin vuoristossa, kaukana muusta sivilisaatiosta asusteleva apinahäntäinen pikkupoika. Hän harrastaa taistelulajeja ja omaa yli-inhimilliset voimat. Eräänä päivänä hän tapaa 16-vuotiaan teinityttö Bulman, joka etsii ympäri maailmaa mystisiä lohikäärmekuulia itse keksimällään tutkalla. Lohikäärmekuulia on seitsemän kappaletta ympäri maailmaa ja yhteen kerättynä niistä herätetään suuri lohikäärme Shen Long, joka voi toteuttaa minkä tahansa toivomuksen. Käy ilmi että pikku Son Goku sattuu omistamaan lohikäärmekuulan, joka on muistoesine hänen iso-isästään, joka oli oudosti kadonnut aikoinaan. Goku ei halua tästä syystä luovuttaa kuulaa, mutta Bulma saa suostuteltua Gokun mukaansa voidakseen käyttää tätä henkivarijanaan ja tilaisuuden tullen varastaa lohikäärmekuulan. Tästä alkaa suurempaa suuri seikkailu.
Sarjan etenemisen myötä tarinaan mahtuu monia persoonallisia hahmoja, rankkoja juonenkäänteitä, suuria tunteenpurkauksia ja hienoa tarinaa säestää upea orkesterimusiikki. Animaatio on ajoittain todella hienosti piirrettyä, mutta joissakin kohdissa taustamaisemat jäävät toissijaisiksi. Hahmojen ilmeet sekä ääninäyttelijät viestittävät hienosti eri tunteita ja mitään valittamista niistä en suoraan keksi. Huumori on tyypillistä anime-huumoria jossa tunteenpurkaukset ja hassut ilmeet ovat avainsana. Toiset tykkää, toiset ei. Minusta kyllä tajuttoman hupaisaa.
Taustamusiikista kyllä ehdottomat plussat. Musiikki yhdistelee hassulla, mutta toimivalla tavalla klassisen musiikin soittimia, perinteisiä japanilaisia soittimia ja jopa herkällä säröllä varustettua sähkökitaraa. Voisin melkein sanoa että puolet sarjan viehätyksestä omalta osalta tulee suoraan ihokarvat pystyyn nostavan musiikin kautta. Ääniefektit ovat myös hienoa kuunneltavaa.
Miten on mahdollista että sarja saavutti maailmanlaajuisen supersuosion, mutta myös äärettömän määrän sen vihaajia? Sehän on loppujen lopuksi vain mielipide kysymys. Toiset ihmiset eivät ollenkaan pidä japanilaistyylisistä juonikuviosta tai ideoista, mutta pääsyy miksi niin monet ihmiset eivät siedä sarjaa on: “se älytön erikoiseffektimässäily, hitaus ja se loputon huutaminen”. Sarja ei yksinkertaisesti vain kuvastanut samaa sarjaa joka Japanissa saavutti suosion. Monet ihmiset eivät koskaan saaneet tietää kuinka paljon sitä loppujen lopuksi muutettiin. Ensimmäiseksi sarjoja sensuroitiin todella paljon. Kaikista raaimmat ja järkyttävimmät kohdat lensivät suoraan roskiin. Toiseksi englanninkieliset ääninäyttelijät olivat mielestäni kehnoja koska varmaankin luulivat, että kyseessä on joku pikkulasten sarja, jona sitä jenkeissä markkinoitiinkin. Kolmanneksi kaikki alkuperäinen musiikki Z-sarjasta eksyi suoraan kompostiin. Jopa Z-sarjan alkuperäinen alkutunnari leikattiin heti pois, vaikka sille tehtiin alunperin jo versio englanninkielisillä lyriikoilla. Kaikki mitä juurista jäi jäljelle Z-sarjaan tullessa olivat vahvasti sensuroitu animaatio ja alkuperäiset ääniefektit.
Sarjan jenkkiversiota pidän pikkulasten tavanomaisena roskasarjana joka on suurimmaksi osaksi vain erikoisefektimässäilyä ja todella puuduttavaa huutoa. Sarjan DB-puoliskolta löytyy alkuperäiset musat suurimmaksi osin eli kaikki alkuperäisyys sarjasta ei ollut poissa vielä alkupuolella. Tosin sensuuri ja huono ääninäyttely tappaa lähes kaikki parhaat fiilikset minun osaltani.
Alkuperäistä versiota pidän animen historian hienona kulmakivenä. Omasta mielestäni yksi parhaimmista animesarjoista koskaan. Hidas tarinan eteneminen ei haittaa koska alkuperäisestä musiikista tulee itselle vähän samanlainen fiilis kuin katsoisi jotain spagettilänkkäriä. Voin sanoa, että moneen ei kyllä iske, mutta minuun kolahtaa.
