On aikakin puhua eräästä suosikkielokuvastani. Kyseessä on vuonna 1988 ilmestynyt Giuseppe Tornatoren ohjaama italialainen draamaelokuva. Elokuvaharrastajille kyseessä on oikea helmi, joka ei turhaan löydy monien asiantuntijoiden suosikkileffojen joukosta. Arvostelussa käsitellään siis ohjaajan leikkausta.
Salvatore Di Vita on aikuinen, mutta päättää palata vanhan ystävänsä hautajaisiin. Muistot palaavat hänen mieleensä ja vanha rakkaus syttyy uudelleen. Salvatore kasvoi pienessä Italialaisessa kylässä, jossa ystävystyi rakastetun elokuvateatterin koneenkäyttäjä Alfredon kanssa. Hän koki myös rakkauden, jonka kohtalo oli odottamaton.
Voiko tätä leffaa edes vihata? Se tarjoaa niin viihdettä kuin draamaakin. Se lumoaa katsojan ja vie matkalle kauniiseen, karuun ja köyhään Italiaan, jota ei hetkessä unohda. Mukana on moneen kertaan nähty melodramaattinen rakkaustarina ja kaunis ystävyyssuhde. Tämä onnistuu kuitenkin lajityypissään upeasti ja ehdottomasti parhaimpia ja laadukkaimpia rakkauselokuvia, joita on vastaan tullut. Tietysti kaikille ei ole tarkoitettu tälläinen draama ja se on ymmärrettävää. En itsekkään yleensä katso melodraamoja, mutta onneksi katsoin tämän, sillä jokin elokuvan taika tästä vain leijailee ilmaan. Tekijöiden rakkaus elokuviin ja teattereihin näkyy ja jo siitä elokuvia rakastavat kokevat lämpöä.
Useille leffa tarjoaa teatterinostalgiaa ja itsekkin hyppäsin haltioivan maailman sisälle. Mutta ei tämäkään täydellinen leffa ole, tosin onko täydellistä edes olemassa? Lopun lähestyessä on havaittavissa pientä töksähtelevyyttä ja epäuskottavuutta. Mutta tarkoutuskaan ei ole olla uskottava tai realistinen vaan kaunis ja lämmin. Loppukohtaus on loistava, mutta silti Salvatoren hetket aikuisena tuntuvat hitusen lavahtaneelta kokonaisuudelta, vaikka tuokin toimivaa syvällisyyttä.
Jos sitten puhutaan leffan leikkauksista. Yleisen mielipiteen mukaan teatteriversio on se ainoa ja oikea. Jotkut jopa vihaavat ohjaajan versiota, mutta tunnen myös ihmisiä, jotka pitävät sitä parempana. Olen nähnyt kummatkin ja rakastin kumpaakin, vaikkakin hieman eri syistä. Teatteriversio on lumoava, ihana ja tuntuu kuin näkisit mitä kauneinta unta. Ohjaajan versio omaa periaatteessa oman tarinansa, mutta lisäksi syventää toista tarinaa. Näin ensimmäiseksi ohjaajan version ja se vaikutti valtavasti tunteillaan. Tästä syystä kyseinen versio tulee aina olemaan minulle se tärkeämpi ja on yksi elokuvista, jotka ovat aidosti koskettaneet. Epäsuosittu mielipide, mutta koen vain siinä syvempää tarinaa ja hahmokaarta, vaikka tietyllä tavalla se rikkoo ainutlaatuisen fantastisen fiiliksen. Tähän saattaa vaikuttaa juuri se, minkä leikkauksen on aluksi nähnyt. Tiedän nimittäin lähipiiristänikin ihmisiä, jotka voivat samaistua minuun.
Voin suositella Cinema Paradiso kaikille, jotka vain jaksavat varmasti keskittyä ja syventyä sen pariin. Leffa kannattaa vilkaista jo ihan vaan Salvatoren ja Alfredon ystävyyden tai upean ja haikean lapsuudenmuistelun takia. Itsellä Tornatoren hienoista ohjauksista pitäisi vilkaista ainakin The Legend of 1900 ja The Best Offer.
