Upporikas liikemies Kingo Gondo (Toshiro Mifune) päättää pantata koko omaisuutensa saadakseen ostettua enemmistön edustamansa kenkätehtaan osakkeista. Firman sisällä kuitenkin kuohuu ja kuhisee: muut osakkaat haluavat siirtyä tuottamaan huonolaatuisempia ja halvempia tuotteita, mutta vanha liimatukka päättääkin miesten harmiksi pitää jääräpäisesti kiinni vanhoista periaatteistaan. Myrskyisä kokous päättyy pettyneiden ja vakavilla seuraamuksilla uhkaavien pukumiesten pikaiseen poistumiseen Gondon huvilalta.
Hetkeä myöhemmin salaperäinen ääni ilmoittaa Gondolle kidnapanneensa tämän pojan ja vaihtavansa tämän kymmenien miljoonien lunnasrahoja vastaan. Gondo joutuu vaikean valinnan eteen: lunnaiden maksaminen tarkoittaisi velkojen lankeamista ja enemmistöaseman menettämistä, mutta maksamatta jättäminen johtaisi kidnapatun lapsen varmaan kuolemaan.
En yleensä ole tainnut kehua erikseen arvostelemieni elokuvien suomenkielisiä nimiä, mutta kerrankin on aivan pakko. Tällä kertaa Suomessa on nimittäin käytetty harhaanjohtavan englanninkielisen sijaan mallina alkuperäistä, elokuvan varsinaista sisältöä paljon paremmin kuvaavaa Danten Jumalaiseen näytelmään viittaavaa nimeä.
Taivas ja helvetti on perinteiseen Akira Kurosawan tyyliin jälleen allegorinen kertomus [movie]Kulkukoira[/movie]n hengessä ja itse tarina on jaettu Taivaaseen, Limboon ja Helvettiin, joista Taivas edustaa tarinan Dantena esiintyvän Gondon alkukolmanneksen tapahtumapaikkana toimivaa huvilaa, Limbo kuvaa tarinan enkeleinä ja oppaina toimivien etsivien keskivaiheen työskentelyä ja lopussa laskeudutaan kirjaimellisesti helvetillisiin slummeihin. Viimeisessä kohtauksessa Dante kohtaa Paholaisen eli kidnappaajan kohtauksessa, jossa viitataan totutun perinteikkääseen kurosawamaiseen tapaan hyvän ja pahan olevan osa samaa luontoa.
Voisin alkaa tässä selostaa vaikka kuinka yksityiskohtaisesti miten paljon pidin tämän näyttelijöistä, kaikenlaisista pienistä visuaalisista yksityiskohdista sun muusta, mutta kirjoitan tätä arvosteluani aamuyöstä ja haluan säästää itseäni, joten keskityttäköön vain kaikkein oleellisimpaan. Omasta mielestäni parasta tässä elokuvassa on ydintarinan hieno rakenne, jossa kidnapattu lapsi on vain hyvin pienessä sivuosassa ja tarinan varsinainen pääpaino itse rikoksessa. Lapsi saadaankin todellisuudessa takaisin jo pitkälle ennen puoliväliä, mutta kidnappaajan identiteetin ja rikoksen anatomian palapelimäinen paljastuminen jatkuu hamaan loppuun asti. Koko juttu kuulostaa varmasti paperilla harvinaisen tylsältä, mutta on oikeasti käsittämättömän kiehtovaa ja jännittävää seurattavaa.
En olisi tässä vaiheessa uskonut tätä enää sanovani, mutta Taivas ja helvetti nousi tällä katselukerralla helposti kaikkien aikojen suosikkielokuvieni ja -kurosawojeni joukkoon [movie]Ikiru[/movie]n ja [movie]Rashomon[/movie]in kanssa. Ensimmäistä kertaa katsoessani joskus vuosia sitten muistan vain tylsistyneeni tämän kanssa, mutta tällä kertaa planeetat taisivat vihdoin olla oikeassa asennossa tai sitten olen vain vanhemmiten kehittänyt itselleni tällaisesta nauttimiseen tarvittavan keskittymiskyvyn.
Taivas ja helvetti on jälleen kerran mestarillista jälkeä, taattua A-luokan Kurosawa-laatua.
