Puheenparsi sisältää räikeitä anakronismeja, mutta todellisuudessa ne ovat vain hämmästyttävän tarkkasilmäistä profetiaa.
Kirjoittaja: Maestro, Maximus (Russell Crowe) on nyt johtanut taistelunsa Germaniassa 180 eaa. Hänet on lavastettu oppi-isänsä ja rakastetun johtajan Marcus Aureliuksen (Sir Richard Harris) murhaajaksi, hänen kotinsa on tuhottu ja hän on päätynyt Zucchabariin gladiaattoriksi Proximolle (Oliver Reed). Ajattelin, että näihin keskeisiin areenataisteluihin voisi integroida Maximuksen taustan korkeimpana kenraalina. Voisimme esitellä hänen strategisia taitoja joukkuetaistelijana: kuinka hän jakaa vastuuta tiiminsä kesken, hänen psyykkauskykyjään, joilla nostattaa ryhmähenkeä. Hänet voisi rinnastaa urheiluelokuvan lajityypin inspiroivaan valmentajaan.
Maestro vastaa mietteliäänä: Mielenkiintoista, John, mielenkiintoista. Tietysti, kun sanon ‘mielenkiintoista,’ tarkoitan, etten tarkoita sitä. Suunnittelin tilalle… teurastusta.
Kirjoittaja: Olette, totta kai, aivan oikeassa, Maestro. Maestro, voisimme myös esitellä Maximuksen strategisia taitoja yksilötaistelijana; hänen kykynsä löytää isompien ja nopeampien vihollistensa heikkoudet ja samalla kompensoida omia heikkouksia. Hän hyödyntää sen, että kaikki luulevat häntä mitättömyydeksi ja helpoksi vastukseksi. Tällä viestisi taidosta ja osaamisesta arvonimiä ja mainetta korkeampina hyveinä, eikö?
“Uskon, että osaisin tehdä näyttävää teurastusta…” mutisee maestro ajatuksiinsa kadonneena.
Kirjoittaja: Silmänne on erehtymätön, Maestro. Mietin myös seuraavaa kulmaa: Maximuksella ei ole mitään menetettävää, koska hän on jo menettänyt kaiken, mitä piti maailmassa tärkeimpänä eli vaimonsa, lapsensa ja kotinsa. Täten hänen etunsa on, että hänellä ei ole pelättävää! Hän haluaa kuolemalla palata perheensä luokse, mutta hänen ei onnistu kuolla, koska hänen pelottomuutensa auttaa voittamaan joka kerta. Täten korostuu hänen olemassaolonsa irvokas ironia: mies pelastaa itselleen aikaa maanpäällisessä helvetissä, koska kukaan ei onnistu tappamaan tätä.
Maestro: William hyvä, sinä tähtäät aivan liian korkealle. Hollywood on jo puolellamme: eepoksia Rooman imperiumista ei ole tehty kolmeenkymmeneen vuoteen. Kun elvytämme genren nykyteknologialla ja -tekniikoilla, olemme tehneet jo kaiken, mitä koko teollisuus on ikävöinyt. Uusille yleisöille ompelemme umpeen 2180 vuoden kuilun. He eivät enää seuraa tapahtumia turvallisen välimatkan päästä, vaan niiden keskeltä!
Kirjoittaja: Maestro, olette majakka elämän usvaisella ulapalla.
Maestro: Tiedän.
Kirjoittaja: Voin kyllä kirjoittaa elokuvalle prologin, jossa Maximus viettää aikaa perheensä parissa. Siitä ei olisi minulle edes vaivaa.
Maestro: John, bubbe, emme me ole tekemässä Mel Gibson -elokuvaa! Esittelikö Coppola Corleonen perhettä ennen kuin alkoi tapattaa heitä? Oliko Rockylla ja Mickyllä yhteisiä kohtauksia ennen kuin Mickey kuoli – huomaatko mitä ajan takaa?
Kirjoittaja: Ymmärrän, maestro.
Maestro: Unohda williamwallacet ja vapaustaistelijakliseet. Mutta kerro minulle, mitä kaavailit Maximuksesta vapaustaistelijana!
Kirjoittaja: Ah, niin. Ymmärränhän oikein, että Maximus taistelee oman orjuutensa ohella Rooman vapauden puolesta? Ja kyseessä on siis vapaus Rooman johtoportaan korruptiosta? Voisin kirjoittaa jakson, joka esittelee tämän korruption konkreettisia vaikutuksia kansan kaikilla kerrostumilla. Kuvitelkaa, maestro, omia hedonistisia päämääriään ajava, toogaan verhottu partasuu, joka jää verekseltään sen aikaisen poliisin kynsiin. Metelin nostamisen sijasta partasuu kehuukin vuolaasti poliisia kuuliaisuudesta ja rohkeudesta nousta moisella tavalla valtaa pitävää vastaan. Seuraavaksi tämä onnittelee – mukamas asiaan liittymättä – poliisia vaikkapa perheenlisäyksestä ja kysyy, josko hän voisi tehdä jotain poliisin hyväksi. Ehkä jopa ripottelee taitavasti puheensa sekaan muistutuksia lainvalvojan surkeista ammattioloista, joiden viaton uhri kyseinen poliisi on. Poliisi kysyy syyttävästi, “Yritättekö lahjoa minua!”, mutta partasuu kieltää aikeensa viileästi ja alistuu rangaistukseensa, mutta jättää tarjouksensa pöydälle joka tapauksessa. Poliisi tarttuu apuun, koska todella tarvitsee sitä, mutta samalla rankaisee partasuuta. Jälkeenpäin näemme, kuinka poliisi peittää katseensa partasuun myöhemmiltä tekosilta, sillä hänen omatuntonsa teki näennäisen pyyteettömästä avuntarjouksesta lahjuksen. Näin puheet korruption pysäyttämisestä ja vallan vaihtumisesta keisarilta senaatille merkitsevät jotain! Commoduksen (Joaquin Phoenix) pitäisi olla korruption ruumiillistuma, mutta tällä haavaa hän on vain hemmoteltu poika, joka haluaa järjestää isänsä arvoisia sirkushuveja. Toisaalta, jos korruption idea on mielestänne riittämätön, voin toki rehevöittää hahmoa tekemällä hänestä vertauskuvan esimerkiksi nykyiselle republikaanille tai radikaalivasemmistolaiselle, joka uskoo vakaasti ajattelevansa kansan etua tajuamatta, mitä se heille käytännössä aiheuttaa.
Maestro: David, David, David… et tunnu ymmärtävän, että elokuvanteossa on kyse virtaviivaistamisesta. Laajalle yleisölle riittää vihje. He rakentavat mielessään Roomaa kalvavan korruption, kunhan siitä on maininta. He rakentavat Maximukselle perheen ja taustan, kunhan siitä on maininta. Se on yleisöön luottamista! Annamme heille kuvan niityllä lipuvasta kädestä – Hans antaa heille levitoivaa new age -säveltään – tai jonkin muun ympäripyöreän metaforan sekä sanoja vapaudesta, niin he luovat sille uuden ainutlaatuisen merkityksensä! Ajattele sitä semanttisena matematiikkana: 1+1+1=4!
Kirjoittaja: Ihanko totta?
Maestro: Ystäväni, katso minuun. Ihmismieli kaipaa yksinkertaista. Me voitamme viisi Oscaria. Yli miljoona katsojaa rankkaa meidät demokratiaan perustuvalla elokuvasivustolla pisteille 8.5. Ihmiset irrottavat kirjoittamiasi lauseita Redditin foorumille yleispätevinä elämänohjeina. Carl Reiner ja Mel Brooks katsovat sen yhdessä kerran kuukaudessa. Tiedätkö, miksi jokainen Kadonneen aarteen metsästäjät, Nainen vailla omaatuntoa tai Hyvät, pahat ja rumat on tänä päivänä museoreliikki? Ne eivät puhu meille vapaudesta ja kunniasta! Ihmiset ovat kasvaneet ulos jouhevasti liikkuvasta tarinoinnista. He haluavat kuulla, kuinka kaikki, mitä teemme elämässä, kaikuu ikuisuudessa.
Kirjoittaja: Reiner ja Brooks? Kerran kuussa?
Maestro: Lievitä hennot hartiasi painavasta epävarmuudesta ja anna minun kantaa huolesi. Usko minua. Tämä pötisee.
Ja niin Gladiaattori pötisi. Kenties se pötisee vielä joskus minuunkin.