Yksi parhaimmista elokuvista mitä koskaan on tehty.

5.7.2003 12:30

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:American History X
Valmistusvuosi:1998
Pituus:119 min

Derek (loistava Edward Norton) on arjalaisten (valkoisten) ylivaltaa kannattava nuori mies, joka joutuu vankilaan tapettuaan raa´asti mustan miehen. Kuitenkin hän oppii vankilassa uuden ajattelutyylin, että värillisetkin ovat samanlaisia ihmisiä kuin valkoiset myös hän ystävystyy mustan miehen kanssa. Kärsittyään vankilatuomionsa ja palattuaan kotiin hän saa huomata, että hänen pikkuveljensä Danny (Edward Furlong) on ottanut saman ajattelutyylin mitä Derek ennen vankilaa oli samoin ajatellut, valkoisten ylivaltaa. Myös Danny haluaa seurata Derekin jalanjälkiä, että tulisi samanlaiseksi kuin hän, arjalaisten idoliksi. Kuitenkin Derek on päättänyt auttaa veljeensä lopettaakseen arjalaisten kanssa olemisen ja yrittää neuvoa kuinka tyhmää on kuulua siihen. Mutta arjalaiset eivät ole tyytyväisiä Derekin uuteen ajattelutyyliin ja aikovat pitää Dannyn mukana.

American History X on yksi parhaimmista elokuvista mitä koskaan on tehty. Elokuva kuvaa hyvin rasismista ja sitä vastaintaistelusta. Rasismi ei ole mikään helppo aihe kuvata, kun sitä pidetään tabuna.
Itse en muista toista elokuvaa, jossa rasismia olisi kuvattu yhtä hyvin kuin tässä. Kuitenkaan elokuva ei kannata rasismia, kuten tullaan huomaavaan, vaan siitä luopumisesta. Monet ovat kuitenkin puhuneet, kun siinä haukutaan mustia neekereiksi ja muilla nimillä, ja ovat siitä innoissaan. Mutta jos ei tajua elokuvan tarkoitusta niin ei tiedä mitään elokuvista.

Edward Norton (Red Dragon, Fight Club) tekee elämänsä roolin rasistisena arjalaisena. Norton näyttelee jopa Oscarin arvoisesti, mutta kuitenkaan ei saanut sitä, harmi. Nuori Edward Furlong (Terminator 2, Animal Factory) ei ole huonompi kuin Norton, vaan pärjää hyvin mukana. Eli elokuvan näyttely on loistavaa. Ohjaaja Tony Kaye on itselle tuntematon ohjaaja, mutta ohjaus on hyvin toimivaa. Erityisesti hyvänä mainintana voisi sanoa elokuvan flashbackit, jotka ovat toteutettu mustavalkoisena.

Elokuva kuuluu minun lempielokuviin ja varmaan monen muunkin. Elokuvaa voisi suositella melkein kenelle vain. Esim. niille joilla on ennakkoluuloja värillisiä kohtaan ja erityisesti sopisi yläasteelle ja lukioon opetusvideoksi, kun tietää, että silloin rasismi on voimakkaammillaan.

Elokuvaa ei voi sanoa viihde-elokuvaksi vaan taide-elokuvaksi. American History X kuuluu yleissivistykseen siinä kuin Diktaattori sekä Platoon.

Arvosteltu: 05.07.2003

Lisää luettavaa