“Murha…”, toteaa murahtaen matala, hieman kärttyisä ja asiantunteva ääni täysin yllättäen ja jatkaa: “…Murha on kaikista rikoksista ratkaisevin, sillä sitä ei voi koskaan sovittaa.” Kyseessähän on tietenkin kotimaisen elokuvan suurimpia merkkipaaluja oleva elokuva, Matti Kassilan Suomi-dekkari Mika Waltarin romaanin pohjalta, Komisario Palmun erehdys.
Tapahtumat lähtevät käyntiin, kun rikospoliisille ilmoitetaan rikkaan osakeomistaja Bruno Rygseckin kuolleen. Tapauksen piti olla selvä tapaturma, mutta kun Palmu (Rinne) apulaisineen (Ranin) ja etsivä Kokin (Jokela) kanssa lähetetään sitä tutkimaan, nousee outojen ja pienien seikkojen kautta esille vahva epäilys murhasta! “…Eräs hyvin merkillinen seikka. Se että kylpyhuoneessa palaa valo…”
Kuten jo kerroin, elokuva perustuu kunniakkaan suomalaisen kirjailijan, Mika Waltarin dekkariin, jonka pohjalta Kassila työsti leffan käsikirjoituksen. Kirja on mainio, sitä en väitä, mutta peräti voisin väittää, että tälläkertaa leffa teki suuremman vaikutuksen.
Elokuvassa on sellaisia piirteitä, joita ei paljon tuonaikaisissa (sen kummemmin kuin aiemmissakaan) Suomi-filmeissä useinkaan ollut, kuten esimerkiksi alati kutkuttava jännitys, romanttinen murhatarina ja nerokas käsikirjoitus, jota maustaa vielä ripaus huumoria. Ja vieläpä se, että kaikki toimii täysin moitteettomasti.
Näyttelijäpuolelle kuuluu vain ja ainoastaan hyvää. Kerrankin voi ylpeänä sanoa, että suomalaiset osaavat oikeasti näytellä. Joel Rinne antaa ikimuistoisesti kasvot rakastetulle dekkarisankarille, joka kärttyisyydestä huolimatta on syvästi rakastettava ja jopa humoristinen hahmo, charmia unohtamatta. Suuresti arvostamani Matti Ranin tekee hänkin erinomaista työtä ja samaan pystyy myös Leo Jokela. Sivuhenkilöihinkin on panostettu ja erityisesti ylioppilas Aimo Rykämöä näyttelevä Pentti Siimes tuo elokuvaan sopivan ripauksen toimivaa ja hauskaa huumoria. Oikeastaan jokainen näyttelijä ansaitsisi erityismaininan ja suuret kehut, mutta laiskuudessani tyydyn vain toteamaan, että hemmetin hyviä kaikki ovat.
Käsikirjoitus on liki täydellinen. Elokuvan jännitys on todella kutkuttavaa ja huumori keventää juttua hyvin, muttei toimi jännitystä vastaan. Henkilöhahmot ovat erittäin hyvin rakennettuja, eikä elokuvasta takuuvarmasti löydä hahmoa, joka ei olisi minimiään täyttänyt. Mukana on runsas annos silkkaa nerokkuutta.
Matti Kassila todistaa tämän leffan myötä olevansa parhaita suomalaisia ja samalla myös eurooppalaisia elokuvaohjaajia kautta aikojen. Pelkästään visuaalinen ilme on enemmän kuin sopiva Palmun maailmaan. Äänivalinnoissakin on ollut paljon intoa mukana ja pelkästään musiikit jaksavat välillä olla jännittäviä. Toki mukana on myös jazzia ja muutenkin ulkoasu on kuin suoraan Waltarin ihanteista 1920-30-luvuilta, kaupunkitäyteinen, irternationaali (leffa ei korosta suomalaisuutta, vaikkei menekkään millekkään “Kohtalon kirja”-linjalle) ja tyylikäs.
Loppujen lopuksi voi vain todeta, että Komisario Palmun erehdys on yksi upeimmista kotimaisista kautta aikojen. Se ei osoita mitään vanhenemisen merkkejä näin lähemmäs puolenvuosisadan jälkeenkään ja pystyy edelleen hurmaamaan yhä uusia katsojia. Elokuva on hyvin kirjoitettu, näytelty ja ohjattu jännityksen, hyvien henkilöhahmojen ja näyttelijöiden täyttämä dekkari, jolle klassikko-leima on enemmän kuin oikeudenmukainen. Tälläisiä leffoja ei valitettavasti osata enää Suomessa tehdä, joten erittäin lämpimät suositukseni kuuluvat: Katso tämä upea kotimainen dekkari niin nopeasti kuin mahdollista, et taatusti pety!
Elokuvalle valmistuikin sitten muutama yllättävän hyvälaatuinen “jatko-osa” tai oikeammin sanottuna sarjaan tehtiin lisää osia. Erehdys on kuitenkin upean Palmu-sarjan paras elokuva ja tästä osasta sarjan katsominen kannattaa aloittaakkin.
nimimerkki: Sano mitä sanot
