Tämän elokuvan nähtyäni uutukaisena pari vuotta taaksepäin en pitänyt siitä juuri ollenkaan. Paremman puutteessa päätin kuitenkin katsoa elokuvan uudestaan, ja hyvä niin, koska elokuva osoittautui erittäin hienoksi ja Hollywoodin perinteitä rikkovaksi. Friedrich Dürrenmattin kirjaan pohjautuva tarina on kerrottu yllättävän monimuotoisesti ja mielenkiintoisesti. Tämä elokuva jaksaa pitää pauloissaan.
Poliisipäällikkö Jerry Black (loistava Jack Nicholson) on juuri jättämässä upean uran taakseen ja astumassa eläkkeelle viettämällä poliisilaitoksen järjestämiä läksiäisjuhlia, kunnes juhlimiset keskeyttää tieto erään pikkutytön murhasta. Eläkkeen kynnyksellä oleva Jerry joutuu itse kertomaan pikkutytön vanhemmille tapahtuneesta kamaluudesta sen takia, koska hänen kollegansa eivät halua. Jerry lupaa tytön vanhemmille kunniasanalla ottavansa murhaajan kiinni. Poliisit vangitsevat ykkösepäillyn, vähä-älyisen intiaanin Toby Jay Wadenahin (mini-roolissa muriseva Benicio Del Toro), joka tunnustaa raiskanneensa ja murhanneensa tuon pikkutytön. Viitisen minuutin päästä tunnustuksesta hän tekee itsemurhan. Asia raukeaa, ja juttu tuntuu olevan sillä selvä.
Jokin asiassa Jerryä jää silti kaivertamaan. Hän alkaa tutkimaan asioita syvemmin, poliisiviran päättymisestä huolimatta, haastattelemalla pikkutytön isoäitiä ja kavereita. Jerry tekee tutkimustöitä, joiden tuloksena hän varmistuu että kyseessä on sarjamurhaaja. Poliisit tietenkin vaan naureskelevat Jerrylle ja tämän hulluille teorioilleen, mutta hei! Niinhän aina! Jerry muuttaa järven rannalle rakkaan harrastuksensa, kalastuksen, pariin ja ostaapa hän myös bensa-aseman itselleen hoidettavaksi. Hän ei suinkaan ole unohtanut murhaajan etsimistä, vaan halu saada hänet kiinni vaan lisääntyy ja lisääntyy. Rikollisen kiinnisaamiseksi Jerry joutuu loppujen lopuksi turvautumaan äärimmäisiin keinoihin, joissa sijaa moraalisuudelle ei anneta.
Näyttelijät vakuuttavat yllättävän hyvin. Varsinkin Jack Nicholson vanhana juoppona, joka saa ehdottomasti sympatiat puolelleen. Elokuvan lopussa katsoja huomaa olevansa yhtä hämmästynyt ja hölmistynyt kuin Jerrykin, mikä on esimerkki hienosta ohjauksesta. Nicholsonin uudemmista elokuvista paras rooli About Schmidtin rinnalla. Hans Zimmerin ja Klaus Badelin hieno musiikki ja elokuvan kauniit maisemat saavat muuten niin ahdistavan elokuvan tuntumaan sangen rennolta. Tarinakin etenee verkkaisasti, mikä vain lisää sen seurattavuutta. Katsojalle ei kerrota kaikkea suoraan, eikä väännetä rautalangasta tavanomaisen Hollywood-rykäisyn tapaan. Juuri se tekee siitä niin piristävän kokemuksen. Yksinkertainen juoni, mutta niin hienosti kerrottu.
nimimerkki: Low Rider
