Ystävykset on kertomus kahdesta koulupojasta. Max (Henson) on suurikokoinen ja vaitelias kaveri, joka on koulussa suurissa vaikeuksissa oppimisvaikeuksiensa ja huonon sosiaalisen sopeutumisensa vuoksi. Kevinillä (Culkin) on niin ikään paha ongelma. Synnynnäinen sairaus estää häntä liikkumasta normaalisti, kepit ovat välttämättömät pienimmillekin kävelymatkoille. Hän on myös surkea pieni ruipelo, eikä sen vuoksi kovin pop ikätoveriensa keskuudessa. Sharon Stone esittää hänen äitiään Gweniä, eikä totuttuun tapaan lainkaan hassummin. Ei Stonesta voi olla pitämättä. Hänet nostettiin aika korkealle elokuvaa mainostettaessa, vaikka pojat ovatkin ehdottomasti se tärkeämpi voima kokonaisuutta muistellessa.
Ystävykset lienee yksi tehokkaimpia ja kauneimpia draamoja mitä olen nähnyt. Vain harvoin saattaa ennalta-arvattavuuden antaa näin kattavasti anteeksi. Elokuvan seuraamista se ei haittaa nimittäin ollenkaan, tarkkaavaisuus on koko ajan huipussaan. Yksinkertaisen rungon värittäminen elämän väreillä riittää hienosti elämyksen syntyyn. Tuntemukseen saattoi tuolloin vuosia sitten vaikuttaa toki myös vielä vähäinen elokuvakokemukseni. Kaikkea ei tarvinnut analysoida niin maan perusteellisesti ja mieli oli avoin kaikelle.
Katsojan tunteet patoutuvat hitaasti ja juurevasti, ja vuotavat sitten lopussa yli. Siis ihan kirjaimellisesti. Tämä on toinen niistä leffoista joiden loputtua olen itkenyt kuin vesiputous. Kolmatta kertaa on nyt saatu odottaa jo monta vuotta. 2000-luku ei ilmeisesti muutenkaan ole mitään draamojen kulta-aikaa, näin voin helposti uskoa.
Jostakin toisesta tämä saattaisi hyvinkin olla hirveää jätettä. Minä kuitenkin pidin tarinasta, vaikkei se ehkä olekaan rittävän rikkiviisas jotta useimmat kriitikot siihen ihastuisivat, ja hiljaisempi suhtautuminen yleisön ynnä median puolelta on sitten jo monimutkaisempien syiden takana. Sitä sopii kutsua vaikka sattumaksi, joka määrää pitkälti mikä leffa menestyy ja milloin. Viittä tähteä en vallitsevasta erinomaisuudesta huolimatta kuitenkaan voi antaa, ja se johtuu siitä ettei elokuvaa tee mieli katsoa uudelleen. Mieleenjäävyys kaiken kulutustavaran keskellä on tietenkin toivottavaa, mutta johtaa tällä kertaa kuitenkin kertakäyttöisyyteen.Onhan se pikkuisen poikkeuksellista että katsoja muistaa monta yksittäistä repliikkiä kahdeksan vuoden takaisesta tapauksesta kertakatselun perusteella.
nimimerkki: Organismi
