Gaston Lerouxin klassikko on kääntynyt monta kertaa valkokankaalle. Yksi silmiinpistävimmistä filmatisoinneista on Dario Argenton ohjaama versio, jossa kummitus ei ole mikään epämuodostunut maskipää vaan rottien kasvattama liinahiuksinen britti-hurmuri. Argento on taas löytänyt todella inhottavat lähtökohdat elokuvaansa.
Christine Daaé (Argento) on oopperatalon sopraano, johon talon katakombeissa zombaileva hurmuri-kummitus (Sands) rakastuu. Luonnollisesti Christine tuntee myös vetoa tähän liinatukkaan, ja kaksikko ajautuukin intohimoiseen suhteeseen. Mutta kun Christinen komeettamainen urannousu alkaa olla vaarassa, kummitus aloittaa armottomaan lahtaamisensa, jotta tämän mielitty menestyisi.
Juoni on ihan mielenkiintoinen, varsinkin kun Lerouxin alkuperäistarinaan ei ollut perehdyttyä. Mutta jotenkin tuntuu, että Argento on pistänyt mukaan paljon omaa tavaraa. Toki Argento on tehnyt tästä hyvin romanttisen tarinan, mutta leffan body count on suhteellisen hurja. Argento on kuitenkin saanut elokuvaansa hyvän visuaalisen ulkomuodon. Oopperatalo katakombeineen on todella piinaava ja hyvä paikka tehdä kauhuleffaa. Myöskin Ennio Morriconen musiikki on komeaa kuultavaa ja Ronnie Taylorin kameratyöskentely on taattua laatua.
Visuaalinen anti on kunnossa, mutta elokuvallinen ei niinkään. Argenton versio on aivan liian pitkä ja tylsä. Yksittäiset splatter-kohtaukset toimivat lähinnä horroksesta herättäjinä, kun tarina rupeaa harhailemaan aivan turhissa kohtauksissa. Miinusta elokuvaan tuo myös surkea näyttely. Julian Sandsin karisma on jotain aivan kauheaa, eivätkä muutkaan näyttelijät vakuuta. Asia Argentokin pitäisi haukkua ihan lyttyyn, mutta eihän mitään niin kaunista voi haukkua. Eli käteen jää epätasainen kauhurykäelmä, jonka pelastaa täystuholta upea ulkoasu sekä veriefektit.
nimimerkki: Arviomies
