HUOM! Arvostelu koskee elokuvaa Spider-Man 2.1, alkuperäisen kakkososan kahdeksalla minuutilla pidennettyä versiota. Allekirjoittanut ei ole nähnyt alkuperäistä kakkososaa.
Spider-Man 2 jatkaa siitä, mihin ykkösosa jäi. Alkutekstien aikana muistellaan menneitä, ja näin saadaan hyvä alustus elokuvalle. Samalla muistuu valitettavasti kirkkaana mieleen myös Tobey Maguiren, Kirsten Dunstin ja Willem Dafoen valju esiintyminen edellisellä kerralla. Tämä huonontaa odotuksia, jotka ovat aluksi suhteellisen korkealla elokuvan menestyksen vuoksi. Onneksi tällä kertaa Dafoe esiintyy elokuvassa vain piipahtaen, ja sekä Maguire, että Dunst parantavat otetta rooleistaan. Vaikka he eivät ole yhtä huonoja kuin edellisessä elokuvassa, näyttää siltä, että Maguire ei osaa vuorosanojaan, ja Dunst on koko elokuvan ajan silmä- ja korvalaput päässä. Maguiren puhe ei ole luontevaa nuoren puhetta, ja Dunst ei pysy kelkassa mukana. Vastapainona tälle katastrofikaksikolle on Rosemary Harrisin loistava esiintyminen.
Elokuvan alku on kuin toisinto edellisestä. Tieteellistä koetta suoritettaessa käy vahinko, ja pohjimmiltaan hyväntahtoinen mies muuttuu itsestään määräämättömäksi monsteriksi. ”Ötökkäystävällämme” on siis jälleen epäinhimillinen vastustaja, ja J.K. Simmonsin esittämä kahjo lehdistöpamppu lietsoo taistelua kaksikon välille. Lisämaustetta asetelmaan antavat nörttisankarimme Peterin identiteetti- ja suhdeongelmat, sekä hänen parhaan ystävänsä Harryn lupaus tappaa Hämähäkkimies. (eli Peter itse) James Franco jää tässä kostonhimoisessa nuorukaisroolissaan taas muiden jalkoihin. Onneksi kolmas elokuva tuo hänelle lisää vastuuta, sakin paras näyttelijä kun kerran on.
Spider-Man 2 on ehkä jopa parempi kuin edeltäjänsä. Lopetus ei ole tällä kertaa niin keskeneräinen ja liaaniseittikohtaukset on tehty paremmin. Myös draamapuoli on tällä kertaa onnistuneempi. Herkkiä kohtauksia löytyy, eivätkä ne jää yliammutuksi pillittelyksi. Hyvin puolien ohella elokuvasta löytyy myös isoja miinuksia. Suurimmaksi osaksi näyttelijät alisuorittavat taas, ja tappelukohtaukset ovat entistäkin mitäänsanomattomampia, jopa ärsyttävän laadutonta mätkimistä. Joka tapauksessa Raimi on onnistunut saamaan erinomaisen paketin kasaan. Täytyy myös muistaa, että rahastustahan kakkososat aina ovat. Tästä vinkkelistä tarkasteltaessa elokuva on todella hyvä. Yleisesti ottaen jatko-osien tasohan on… no, on mitä on. Ei kuitenkaan tällä kertaa.
Kun pureudutaan vuonna 2007 julkaistuun 2.1-versioon, täytyy sanoa, että itse elokuvan kahdeksan ennennäkemätöntä minuuttia eivät varmasti ole edes faneille kovinkaan suuri elämys. Kuitenkin tässä kaksilevyisessä DVD-julkaisussa on kattavat lisämateriaalit. Leffan lisäksi sisällöstä löytyy dokumentteja moneen lähtöön, aiheina muun muassa elokuvan tekeminen, sen musiikki, sekä sen visuaaliset efektit. Tavalliseen tapaan myös ohjaajan ja tuottajan kommenttiraita löytyy.
Spider-Man 2 on täysin samaa tarinaa ykkösosan kanssa siinä määrin, että sitä ennen on pakko katsoa alkuperäinen. Jos taas on nähnyt sen, on pakko katsoa jatko-osa, koska ensimmäinen jää niin pahasti kesken…
