Tämän vuonna Suomen kärkisijoja koskettanut elokuva on seuraavana tykitysvuorossani. Kyseessä on siis leffa nimeltä Zorron legenda, joka on jatko-osa vuoden 1998 loistoelokuvalle Zorron naamio. Martin Campbell on jälleen ohjaajan puikoissa ja pääosia tähdittävät taas hyvännäköiset Antonio Banderas ja Catherine Zeta-Jones. Tällä kertaa edellisen Z-rainan kantava voima Anthony Hopkins on poissa, mutta siitä lisää lyhyen juonenkertauksen jälkeen.
Kymmenen vuotta ykkösosan tapahtumista on kulunut, mutta Zorro (Antonio Banderas) veistelee vieläkin Z:ja pahisten releisiin. Alejandro de la Vegan, miehen naamion takana kylää terrorisoidaan tuon tuostakin joten Zorron apu tulee siis tarpeeseen useaan otteeseen. Alejandron kotipuolessa heiluu vieläkin vaimo Elena (Catherine Zeta-Jones), jonka kanssa hän kymmenen vuotta sitten naimisiin meni. Avioelämä ei tietenkään ole helppoa eikä Elena pidä Alejandron tavasta suhtautua Zorron työhön kuin työnarkomaanin konsanaan. Ale keksii selityksiä, mutta loppujen lopuksi Elena kyllästyy ja alkaa tapailla vanhaa tuttavaansa Armandia (Rufus Sewell) romanttisissa merkeissä. Myöhemmin Alejandrolle käykin ilmi, että Armand on sekaantunut jollain tavalla pahisten puuhiin ja päättää viimeisen kerran kietaista viitan niskaan taistellakseen Zorrona. Tilannetta entisestä hankaloittaa Nick Chinlundin tulkitsema palkkatappaja ja isänsä alter egoa tietämätön Alejandron poika Joaquin (Adrian Alonso!), joka suunnattomasti ihailee Zorroa.
Kuten aiemmin jo totesin, Hopkins oli edellisen leffan shown varastaja ja siksi jo ennen tämän näkemistä pelkäsin leffan puolesta. Zeta-Jones ja Banderas ovat toki hyviä näyttelijöitä, mutta heidän kahden hartioilla yli kahden tunnin mittainen elokuva alkaa jo pitkästyttää. Varsinkin kun eivät kumpikaan heistä tunnu olevan oikein vedossaan. Banderaksesta huokuu silti kova yritys ja hänen suorituksensa on melkein ykkösosan kaltainen, mutta leffan yksi suuri heikkous on huonot sivuhahmot ja niiden näyttelijät. Kuten esimerkiksi Rufus Sewellin näyttelemä Armand on ihan hyvä hahmo, joka selvästi olisi toiminut paremmin vaikkapa Christopher Walkenin taikka Jeremy Ironsin tulkitsemana.
Martin Campbell ohjaa kuitenkin ihan hyvin, mutta loppujen lopuksi sitä melko samaa pullaa mitä kaikki korkeintaan alla olevan pistemäärän tällä vuosikymmenellä ovat olleet. Musapuoli loistaa silti sillä taustalla soi samantyyppistä musaa kuin edellisessä Zorrossakin. Käsikirjoitus on kaikesta huolimatta heikko sillä pienen sitcom-ripauksen jälkeen de la Vegojen perhe-elämä saattaisi muistuttaa pikemminkin Pulmusia. Komediaa leffa suurimmaksi osaksi on, mutta on silti muutettavissa draamaksi yhdellä poskelle läpsäytyksellä, josta katsoja helposti voi ärsyyntyä.
Kokonaispistemääränä kaksi viidestä lienee Zorro-jatkikselle oikea pistemäärä. Siinä missä edellinen todisti olevansa reilusti yli neljän tähden kelpo westernkomedia, tämä antaa katsojan todeta mielessään, ettei tätä olisi pitänyt tehdä. K-11 ikäraja taas tuntuu hieman turhalta, koska uskon juuri tuon iän alapuolella pysyttelevien pikkupoikien pitävän tästä kovasti. Banderaksen ja Zeta-Jonesin, molempien uriensa huonoimpia elokuvia, mutta uskon, että tästä voidaan olla montaa mieltä.
nimimerkki: JohnRambo
