Pojat on Mikko Niskasen debyyttielokuva, jota on monesti ylistetty loistavaksi suomalaiseksi klassikoksi, mutta itse en digannut pätkästä sitten lainkaan. No ehkä ei ollut aivan parasta lähteä katsomaan sitä, kun on kovassa kuumeessa ja päätä särkee aivan hirvittävästi, mutta tehty mikä tehty. Kyseessä oli kokonaisuutena niin surkea ja mitään antamaton elokuva, että tuskin olisin pitänyt tästä yhtään sen enempää terveenä. Ja tässä olisi asiasta perusteluita niille, jotka niitä melko varmasti haluavat.
Oikeastaan juuri kellään leffan näyttelijöistä ei ole minkäänlaista taitoa tai kokemusta, eikä mikään ihme, kun nämä ovat lähes kaikki nuoria kakaroita. Ainoastaan Uuno Turhapurona tunnettu Vesa Matti-Loiri saa edes jonkinlaista kosketusta hahmoonsa ja yrittää selvästi parhaansa. Ja koska rooli on Veskun pitkän (elokuva)uran ensimmäinen, on siitä pakko antaa pientä plussaa. Myös elokuvassa nähtävä Mannerheimin syntymäpäivät -näytelmä nostaa kokonaisuutta hieman korkeammalle, koska se on huumorintäytteinen ja piristävä tuokio. Sitä ilman Pojat olisi täydellinen pohjanoteeraus. Nyt se ei (onneksi) ole.
Elokuva etenee tappavan tylsästi eteenpäin, eikä missään vaiheessa tarjoa mitään mielenkiintoista tai nautinnollista seurattavaa (ellei nyt lasketa aiemmin mainitsemaani Mannerheim syntymäpäivät -näytelmää), saatika sitten jotain pitkäksi ajaksi mieleen jäävää kohtausta. Edes kehuttu loppukohtaus (jossa Vesku hätätoivoisesti juoksee junan perässä, kun hänen äitinsä on lähtemässä Fritz-sedän kanssa Saksaan) ei herätä itseässäni minkäänlaista tunneskaalaa. Eikä tuo loppuhuipennus muutenkaan järin hääppöinen ole, mielestäni aivan liian yliarvostettu, kuten itse elokuvakin.
Edes Einar Englundin luomat musiikit eivät jääneet mieleeni soimaan leffan loputtua. Ja se on todella huono homma se, sillä musiikit ovat erittäin tärkeä osa kokonaisuutta. Mutta koska nekään eivät tee tässä tapauksessa minkäänlaista vaikutusta allekirjoittaneeseen, on elokuvalle pakko antaa huono arvosana. Yksi tähti tulee vain ja ainoastaan Veskusta ja Mannerheim-näytelmästä.
