Erään murhan anatomia on yksi historian tunnetuimmista ja arvostetuimmista elokuvista. Se oli ehdolla peräti seitsemän Oscarin voittajaksi, mutta ei lopulta saanut niistä ainuttakaan. Se omalta osaltaan todistanee, ettei maagisella pystillä ole niin suurta merkitystä todellisuussa. Voin nimittäin laittaa pääni pantiksi siitä, että vuonna 1959 ei tehty yhtäkään parempaa elokuvaa. Itse asiassa koko 50-luvun kohdallakin tekee tiukkaa. Kyseessä on ylivoimaisesti paras koskaan tehty oikeussalidraama, joka ei päästä katsojan mielenkiintoa lerpahtamaan hetkeksikään.
Juoni on lyhykäisyydessään seuraava. Sotasankari luutnantti Mannion (Ben Gazzara) ampuu kylmäverisesti vaimonsa raiskanneen baarin omistajan. Mannionin vaimo Laura (erinomainen Lee Remick)palkkaa asianajaja Paul Bieglerin (parhaassa vireessään oleva James Stewart) puolustamaan miestään oikeudenkäynnissä. Vaikka lähtökohdat puolustukselle ovat äärimmäisen heikot, Biegler uskoo saavansa Mannionin vapaaksi syyntakeettomana. Alkaa armoton taistelu syyttäjää ja tämän viekasta avustajaa Danceria vastaan (loistava George c. Scott). Molemmat osapuolet ovat valmiita hyvin häikäilemättömiin tekoihin voittaakseen jutun.
Erään murhan anatomia on kautta linjan nautittavaa katseltavaa sekä elokuvallisilta että viihteellisilta arvoiltaan. Ohjaaja Otto Premiger osaa pitää katsojan sopivan odottavissa tunnelmissa, mutta ei kuitenkaan sorru turhaan pitkittämiseen. Tarina etenee sujuvasti ja asiat tuodaan ilmi selkeästi. Näin katsoja voi muodostaa täysin omat johtopäätöksensä koko oikeusprosessin ajan. On myös virkistävää nähdä oikeusdraama, jossa murhaajan henkilöllisyys on koko ajan tiedossa. Monet muut asiat sen sijaan selkiytyvät vasta elokuvan mittaan. Tylsää elokuvasta ei siis saa tekemälläkään, vaikka murhaajan henkilöllisyyttä ei tarvitsekaan arvailla.
Myös elokuvan käsikirjoitus on tehty huolella. Päähenkilöiden välinen dialogi on herkullista katseltavaa, etenkin Dancerin ja Bieglerin oikeussalissa käytävä jatkuva psykologinen sodankäynti. Myös kahdenkeskiset kohtaukset Bieglerin ja Mannionin vaimon Lauran välillä sisältävät hulppeaa huulenheittoa puolin ja toisin. Tästä on kiittäminen sekä dialogien kirjoittajia että fantastisen hyviä näyttelijöitä.
Erään murhan anatomia sisältää niin monia unohtumattomia roolisuorituksia, ettei kaikkia ole edes mielekästä tässä yhteydessä mainita. Siispä käydään läpi kaikista parhaat. Neljä näyttelijää tekevät elokuvassa kenties uransa parhaat roolit: James Stewart, Geroge C. Scott, Lee Remick sekä Ben Gazzara. He ovat myös tarinan kannalta tärkeimmät henkilöt, joten siinä mielessä roolitus on onnistunut täydellisesti. Stwart on eksentrisenä puolustusasianajajana Bieglerinä hervottoman hauska. Mies on elokuvan sympaattisin henkilö, ja katsoja todella toivoo hänen voittavan juttunsa. Hänen vastapelurinsa George C. Scottin esittämä Dancer on elokuvahistorian coolein syyttäjä. Miehen itsevarmuus on lähes käsinkosketeltavalla tasolla. Jokainen Scottin ele ja ilme välittää kuvan ylimielisestä, mutta samanaikaisesti loistavasta juristista. Rooli sopii sittemmin muun muassa kenraali Pattonia tulkinneelle näyttelijälle kuin rukkanen käteen. Lee Remick on varsin uskottava hieman hupsuna ja huikentelevaisena, mutta pohjimmiltaan hyväsydämisenä syytetyn vaimona. Syytetyn luutnantti Mannionin roolissa nähtävä Ben Gazzara tekee hyvin mielenkiintoisen roolin. Hän osaa välittää näennäisen rauhallisuuden taakse kätkeytyvän temperamenttisuuden loistavasti. Katsoja ei elokuvan puolivälissäkään tiedä, pitäisikö miehen vapautumista toivoa vai ei. Se kertoo hyvän käsikirjoituksen lisäksi hienosta roolitulkinnasta.
Jos minun pitäisi valita elokuva, jota suosittelen jännityksen ystävälle, valitsisin epäröimättä Erään murhan anatomian. Se on omassa lajissaan täydellisesti koko kestonsa ajan toimiva elokuva, joka ei unohdu, kun sen on kerran nähnyt. Lukuisten legendaaristen kohtausten ja hienon loppuhuipennuksen vuoksi elokuva kestää myös useita katselukertoja. Kyseessä on täysin maineensa veroinen elokuvataiteen mestariteos.
