Fred Cheaver (Tim Robbins) on ylpeänä palvellut maataan monta vuotta. Yhdysvaltojen armeijassa Irakissa sotinut jässikkä saa nyt pienen vammautumisen vuoksi luvan kotiutua. Hän aikoo lähteä kotiin perheensä luokse, sillä siellä odottaa ihana vaimo ja isää tarvitseva teini-ikäinen poika. Hän ottaisi vanhan työnsä tehtaalla takaisin ja alkaisi elää rauhallista elämää. Lennolla kotiin tulee mutkia matkaan peruuntuneiden lentojen vuoksi ja hän päättää ottaa vuokra-auton ja ajaa kotiin. Lennolla hän törmää pariin muuhun Irakin sodassa sotineeseen heeboon, joiden kanssa hän juttelee ja ehkä vähän ystävystyykin. Colee Dunn (Rachel McAdams) lähtee palauttamaan edesmenneen sotilaskaverinsa, rakastettunsa, kitaraa surevalle kotiväelle. T.K. Poolella (Michael Peña) on muita suunnitelmia haavoittuneen kalunsa kanssa. Yhdessä kolmikko lähtee automatkalle, joka on täynnä keskusteluja elämästä, pohdiskeluja tulevasta ja kysymyksiä sotimisen motiiveista.
Irakin sotaa sivuava The Lucky Ones on yllättävän lämpöinen ja hyväntuulinen feelgood-leffa, joka karttaa kaikista helpoimpia ratkaisuja. Filmi ei ota kantaa sotimiseen, mutta näyttää sotilaat aitoina ihmisinä haavoittumaisimmillaan. Henkilöiden tunteet pulpahtavat pintaan ja motiivit vaikuttavat aidoilta. Cheaver on perusjenkki, joka on vanhemmalla iällään jo kyllästynyt hieman koko sotapelleilyyn. Dunnin moottoriturpa käy koko ajan ja hän on koko ikänsä halunnut palvella hienoa maataan. Dunnilla ei oikeastaan ole muuta kotia kuin Yhdysvaltojen armeija, eikä mitään hajua tulevasta, palveluksen jälkeisestä elämästä. Poole omaa machoilevan olemuksen, joka ei kestä miehisiä vaikeuksia. Hän on lapsesta asti kasvanut kiinni armeijan touhuun, eikä hän ole missään vaiheessa edes oikein ehtinyt kyseenalaistaa omia motiivejaan.
The Lucky Ones on elokuva, josta ei huudella paljon. Se on lämminhenkisen komedian ja hiljaisen temmon omaavan draaman yhdistelmä, josta tekee tuoreen sen sivuaminen Irakin sotaan. Katsoja pitää varmasti jollain tasolla näkemästään ja homma nappaa mukaansa. Perinteisen road movien ja kaverikuvausten kliseitä käytetään häpeilemättömästi, mutta juttu kuitenkin toimii ja tuntuu raikkaalta. Hyvin kirjoitettu dialogi ja varsin vahvat näyttelijäsuoritukset lisäävät toki mielenkiintoa. Myös Yhdysvaltojen syrjäseutujen ja valtateiden suuruuden kuvaaminen on aina varsin miellyttävää katseltavaa hyvin toteutettuna.
Tim Robbins on aina loistava monenlaisissa rooleissaan. Tällä kertaa hän esittää henkisesti vahvaa amerikkalaissotilasta, jonka muodostama maailmankuva romahtaa hiljalleen. Robbins on elokuvan tukijalka, mutta ei varasta show’ta kahdelta nuoremmalta pääosanesittäjältä. Rachel McAdams on tottunut näyttelemään aina nättejä tyttöjä, jotka käyttäytyvät “perusbitchmäisesti”, mutta tällä kertaa hän heittää onnistuneesti tutut maneerinsa romukoppaan vetäen upean roolisuorituksen hieman yksinkertaisena ja ihailtavan naiivina tytöntylliäisenä. Michael Peña on lähes koko filmin surullisin henkilö painiskellessaan omien motiiviensa kanssa ja nuori kyky hoitaa hommansa kunnialla läpi. Näyttelijäkolmikolta löytyy hienoa kemiaa ja heidän välisestä sanailusta aistii aitoa ystävyyttä.
Kokonaisuutena The Lucky Ones on yksi viime aikojen onnistuneimmista draamakomedioista. Sitä rasittavat ainoastaa pieni turvallinen tuttuus ja lievä ennalta-arvattavuus. Hyvän mielen se kuitenkin jättää ja saa vähän katselemaan ympärillään olevan maailman menoa.
