Syytön mies, tummaihoinen Bobby Earl (Blair Underwood) viruu vankilassa odottamassa sähkötuolia oikean syyllisen ollessa edelleen vapaana. Kaveria syytetään nuoren tytön raiskauksesta ja murhasta. Eikä asiaa auta se, että paikallisten poliisien sekä muiden asukkaiden mielestä juttu on vesiselvä, sillä Bobby myöntää murhanneensa tytön erittäin raa’asti.
Syyllisyys kuitenkin kyseenalaistuu, kun apuun rientää lakitieteenprofessori Paul Armstrong (Sean Connery), eikä herraa miellytä sheriffi Tanny Brownin (Laurence Fishburne) kuullustelumetodit. Armstrong alkaa etsimään todisteita Earlin syyttömyydestä ja saa samalla paikallisten vihat niskaan, sillä heidän mielestä Bobby on aivan varmasti kyseessä oleva murhaaja.
Just Cause on jälleen niitä elokuvia, joiden parissa ei tylsistymiseen pääse sairastumaan missään vaiheessa. Pituutta on sopivasti sen puolitoistatuntia, mikä onnistuu pitämään elokuvan ja sen tunnelman erinomaisesti kasassa. Tehokkaimmat asiat elokuvassa ovat sen koko ajan hyytenevä tunnelma loppua kohti ja loistavat näyttelijät: Connery osaa olla oikein charmikas professorina ja Fishburne on erinomainen inhoa aiheuttavana kyttänä. Myös Ed Harris on loistava psykopaatti Blair Sullivanina, ja kyllä huomaa heti mistä elokuva on saanut vaikutteita. Hannibal lectermäinen Sullivan on elokuvan parhainta dialogia heittävä sairas, Raamatun osaava murhaaja.
Ohjaaja puolestaan on minulle aivan tuiki tuntematon Arne Glimcher, muttei mikään toivoton tapaus ole ainakaan tämän filkan perusteella. Hän nimittäin saa ainakin minut jännittämään sekä järkyttymään. Muutama brutaalimpi kuva elokuvasta löytyy ja yksi niistä sai minut suorastaan haukkomaan henkeäni kun yöpimeällä katsoin.
Oikeuden puolustajaa on helppo suositella kaikille hyvistä trillereistä ja yleensäkin viihteestä pitäville, sillä tämä pieksee monet nykyajan keskinkertaiset teinitekeleet.
Ja vielä vinkkinä että yllätyksiä ja sairasta menoa elokuvasta ei puutu.
