Ranskan uuden aallon alkumainingeissa valmistunut Les Amants sai heti kontroversaalin maineen siinä näytettävän seksuaalisen sisällön vuoksi. Elokuvaa saksittiinkin ahkerasti useissa maissa, ja Yhdysvaltalainen levittäjä joutui jopa oikeuteen syytettynä pornografiasta. Silloiset ranskalaiset uuden polven kriitikot tietysti ihmettelivät: ”Mikä skandaali?”
Elokuvan keskiössä on Jeanne Tourier (Jeanne Moreau), epätoivoinen ja onneton nainen. Hän meni nuorena naimisiin porvarillisen Henri Tournierin (Alain Cuny) kanssa, joka omistaa sanomalehtipainon. Henrillä ei riitä juuri aikaa Jeannelle, vaikka tämä tätä rakastaakin. Se vain ei ole Jeannelle tarpeeksi. Kahdeksan avioliittonvuoden jälkeen Jeanne alkaa saada pikkuhiljaa tarpeekseen. Aviomies ei huomioi häntä eikä Dijonissa maaseudulla koskaan tapahdu mitään. Hän alkaa yhä useammin vierailla Pariisissa, tapahtumien keskipisteessä, lapsuudenystävänsä Maggyn (Judith Magre) luona. Siellä hän myös rakastuu hevospooloilija Raoul Floresiin (José Villalonga), vaikkakin on kaiken aikaa hieman epävarma suhteesta.
Jonkin ajan kuluttua, vierailujen ollessa yhä tavallisempia, alkaa Henri epäillä hänen vaimonsa pelaavan likaista peliä. Hän pakottaa Jeannen kutsumaan Maggyn ja Raoulin vaihteen vuoksi heille luonastamaan. Näin tehdäänkin, ja Jeanne käy eräällä Pariisin visiitillään kutsumassa heidät. Paluumatkalla hän kohtaa autonsa kanssa ongelmia, mutta pääsee nuoren Bernard Dubois-Lambertin (Jean-Marc Bory) kyydissä Dijoniin. Matkan aikana Bernard osoittautuu hauskaksi ja kiinnostavaksi henkilöksi.
He saapuvat päivälliselle hieman myöhässä, ja kaikki muut ovatkin jo ruokailemassa. Päivällinen ei suju aivan Jeannen toivomusten mukaan, sillä Henri osoittautuu lipeväksi valehtelijaksi, esittäen mukavaa ja välittävänsä paljon Jeannesta. Raoul taas heittäytyy naurettavaksi ja typeräksi. Hänen elämänsä miehet sortuvat lopullisesti hänen edessään. Pettyneenä hän maleksii yöllä yksikseen pihalla, kunnes Bernard yllättäen tulee hänen luokseen. He keskustelevat jonkin aikaa, ja äkkiä Jeanne tajuaa rakastavansa Bernardia. He viettävät yhdessä ihanan yön ja karkaavat aamulla ilman matkatavaroita, täynnä intoa mutta myös aamuauringon kanssa hiljalleen saapuvaa epäuskoa.
Elokuvassa Jeanne siis etsiskelee oikeaa miestä. Nuoruudessa hän rakastui vahvaan ja hyvätuloiseen, turvallisen oloiseen mieheen. Hänellä on kaikki mistä hän unelmoikin; pari lasta, omakotitalo ja mies jolla suuri tilipussi. Ajan kanssa tunteet heikkenivät, ja hän alkoi kiinnostua villistä ja vapaasta, tulisesta Espanjalaisesta Raoulista, jonka seurassa hän tuntee itsensäkin nuoreksi ja vapaaksi. Äkkiä hän huomasi, ettei renttu ehkä sittenkään ole hänen juttunsa, ja lopulta hän löysi rakkauden hiljaisesta ja älykkäästä, askeettisesti elävästä arkeologista Bernardista. Vai löysikö sittenkään?
Elokuvan voisi nähdä hieman Jean Renoirin loistavan [url=http://www.leffatykki.com/elokuva/pelin-saannot/kommentit]Pelin Sääntöjen[/url] tapaan pohtivan ihmisten tekojen motiiveja. Jeanne päätti antautua vapaasti rakkauden vietäväksi, heittäytyen ihastuksesta toiseen. Voi hyvinkin olla, että jo varsin pian elokuvan lopun jälkeen hän alkaa katua lähtöään köyhän pojan mukaan. Hän kuitenkin avoimesti ihastelee arvokkaita henkilöitä ja leveää elämäntyyliä.
Vaikkei nämä melodramaattiset rakkaussuhteet katsojaa jaksaisi hirveästi kiinnostaa, on elokuvan visuaalisessa ilmeessä sitäkin enemmän ihasteltavaa. Henri Decaën kuvauksessa on sitä samaa hillittyä tyylikkyyttä, jota on nähtävissä myös vaikka hänen niin ikään kuvaamassa [url=http://www.leffatykki.com/elokuva/meren-hiljaisuus]Meren Hiljaisuudessa[/url], etenkin ulkokuvauksen osalta. Asiansa osaavat näyttelijät tukevat elokuvan ulosantia, ja etenkin parrasvaloissa loistaa Moreau läpimurtoroolissaan Jeannena.
Elokuvaa ohjatessaan vasta 25-vuotias Malle on onnistunut hyvin myös tarinan elävoittämisessä Dominique Vivantin romaanin pohjalta. Elokuvan tunnelman luonnissakin hän loistaa, esimerkiksi yöhön siirryttäessä koko elokuvan henki tuntuu muuttuvan, heräävän horroksesta yön taiaonmaisen tunnelman ottaessa vallan. Tuolloin kaikki on mahdollista. Päinvastoin taas seuraava aamu on väsynyt ja utuinen. Usko tuon yön tunnelman uudelleensaavuttamiseen on pieni, mutta takaisinkaan ei voi kääntyä. On jatkettava eteenpäin, vaikka kaduttaisikin.
Yö kuuluu rakkaudelle esittelee onnistuneesti rakkauden ja muutoksen houkuttelevan voiman, niiden tarvitsemisen, mutta toisaalta myös epävarmuuden mikä niihin aina sisältyy. Ihminen tavoittelee aina onnea ja nämä asiat johtavat siihen, jos osaat valita oikeat polut. Kysymys on vain siitä, uskallatko ottaa riskin.
Entäs se seksuaalinen sisältö? Jeannen ja Bernadin aamuyön pitkässä rakastelukohtauksessa näkyy vähän Jeannen nänniä. Tsishihihi.
