Stephen Kingin kirjoittama nelituntinen kauhusarja – tai pikemmin Kingin aiempia teoksia mukaileva jännäripaketti – sai alkunsa siitä, kun itse Steven Spielberg kysäisi Kauhun kuninkaalta kummitustalosta kertovaa käsikirjoitusta. Kun auto-onnettomuudesta toipuva ja elokuviin pahasti höynähtänyt kirjailija sitten sai tilaustyön valmiiksi, oli Spielberg itse vetäytynyt jo hommasta tyystin muihin projekteihin. Ohjausvastuu siirtyi herralle nimeltä Craig F. Baxley. Jep, en minäkään tiennyt koko häiskää. Ei ihan niitä suurimpia tekijöitä – sekä etu- että jälkikäteen sama mielikuva.
Rose Red eli Punaruusun kartano on Seattlessa sijaitseva toistasataa vuotta vanha rakennus. Sen historia mykistäisi useammankin kuulijan, joten yliopiston höynähtänyt ja yliluonnollisuuksiin erikoistunut Joyce Reardon (Nancy Travis) päättää kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja suuntaa kohti tummaa tulevaisuutta. Yliopiston herra isoherra, professori Miller (David Dukes) ei naisen tempusta innostu, vaan yliopiston maineen tahraantumista peläten palkkaa koululehden toimittajan ottamaan selkoa Rose Redin tapahtumista.
Reardon näkee paitsi vaivaa retken eteen mutta myös investoi suuret summat omaa rahaa saadakseen ympärilleen joukon yliluonnollisia kykyjä omaavia ihmisiä. Kingin Carrie-leffasta suoraan varastettu Annie-tyttö telekineettisine kykyineen on joukon päähahmo. Tai no… päähahmo taitaa olla muinainen rakennus, joka omaa kadehdittavan hyvän muistin ja reagoi innokkaasti saapuvan joukon läsnäoloon. Uinuvan pahan hallitsema talo on valmiina heräämään ja tappamaan.
Yksi Rose Redin perusongelmista on sen henkilögalleria. King on kieltämättä koonnut koko väriskaalan (enkä tarkoita ihonväriä) sisältävän joukon suurta seikkailua varten, mutta reilusti yli puolet hahmoista jää vitsin tasolle – hataraksi pahvinukeksi. Lähinnä katsoja saa hymähtää jo King-leffoissa käytetyille kikoille. Kivisadetta taivaalta. Puhumaton symppis tyttö julmine ajatuksineen. Järjetön määrä roiskuvaa lasimurskaa. Miljoonien käytävien loppumaton viidakko. Pelottava pääsali. Ettei Kauhun Kuningas olisi vain päättänyt rahastaa vanhojen temppujen uudelleenlämmittelyllä?
Julian Sands kiskaisee joukon karismaattisimman roolin ajatuksia lukevana ja voimakasta brittiaksenttia vääntävänä Nickinä. Ihan hattua täytyy nostaa sille kuinka herra jaksaa muiden tumpeloiden keskellä vetää osansa loppuun saakka. Rooliaan varten reilusti itseään lihottanut Matt Ross menettelee asennevammaisena ja äitiään pelkäävänä Emerynä. Travisin pääosatulkinnasta tai Matt Keeslarin siirtymisestä Rimbauerien sukua edustavaksi nuoriherra Steveksi ei voi paljoa ylistyssanoja luetella. Sivuosassa ainakin Emily Deshanel esittelee hurmaavaa katsettaan ja teinitähti Kimberly J. Brown napittaa autenttisena telekinetiikan mestarina. Edesmenneen David Dukesin rooli on siksikin pieni, että hän menehtyi traagisesti kesken kuvausten sydänkohtaukseen.
Rose Rediä ei voi missään nimessä väittää yhtenäiseksi teokseksi. Taso vaihtelee laidasta laitaan, ja onneksi meno sentään paranee loppua kohden. Tylsimmät hetket koetaan puolivälissä tarinan junnatessa paikallaan ja sankarien hämmästellessä silmät ymmyrkäisinä, että joko kummitusstoori saisi luvan alkaa? Katsoja miettii samaa hieman jo epätoivoa tuntien.
Gary Changin musiikki on ainakin tarinaan sopivaa, vaikkei se täysin tehtävässään onnistu. Mystisen kartanon ympärille ei koskaan kietoudu salaperäisyyden ja jännityksen verkkoa, vaikka hetkittäisiä tunnelmaklippejä tarjotaankin kaikilla spooky-mausteilla. Menneisyyden koura yrittää ainakin olla pelottava.
Loppujen lopuksi Rose Red on silkka irvikuva siitä kaikesta loistokkuudesta, jota King on joskus onnistunut luomaan. Se parhaimmillaan mahtava hahmojen välinen kemia loistaa monessa paikkaa poissaolollaan ja kauhisteluissakin jäädään puolitiehen. Tokihan uusimmilla efekteillä väännetty sarja näyttää komeahkolta, mutta jos itse Kauhun talo huokuu tyhjyyttä, niin ei siitä paljoa viihdettä synny. Rose Redin neljä tuntia sopivat kuitenkin ainakin kertakatseluna niille, jotka tahtovat tietää kuinka käy kun herättää Pahan kesken päiväunia. Myös ne, jotka haluavat kiskoa päiväunia ja heräillä paikoitellen pääjannujen tyhjänpäiväiseen kiljahteluun, voivat katsoa sarjan kertaalleen.
(Nykyisellä) TV-sarjatasolla Rose Red on keskitasoa, ellei jopa ylikin. Kingin tuotannossa se edustaa kuitenkin sitä halvinta ääripäätä.
