Tunnustuksia kuoleman sellistä on kyllä huonoin näkemäni elokuva vähään aikaan. Itselleni tuntemattoman Poison-bändin laulaja Bret Michaels ohjasi elokuvan yhdessä Marvin Bakerin kanssa. Michaels on myös tehnyt leffaan kelvottoman käsikirjoituksen, rahoittanut elokuvaansa, tehnyt pläjäyksen aika mitäänsanomattoman soundtrackin ja esittää onnettomasti pääosaa. Kasassa oli lopulta aivan surkea leffa, joka hakee vertaistaan.
Elokuva kertoo miehestä, joka tuomitaan syyttömänä murhasta ja joutuu kuolemaantuomittujen osastolle, jota hallitsee sadistiset vartijat. Elokuva sisältää typerää kamerakikkailua, joka muistuttaa hieman Natural Born Killers -tyyliä. Kun Oliver Stone sai elokuvansa näyttämään tällä tavoin tyylikkäältä, niin Michaelsin filmissä kuvaustapa vain ärsyttää. Ulkokuori on hyvin musiikkivideomainen ja TV-elokuvaa muistuttava.
Tunnustuksia kuoleman sellistä yrittää olla psykologinen trilleri ja se onkin huonoudessaan psykologisesti erittäin raastavaa katsottavaa. Se yrittää olla ovela, mutta katsomiskärsimyksen jälkeen katsojalla on erittäin turhauttava olo. Kyllä tästä aiheesta olisi hyvän saanut osaavammalla porukalla, mutta Michaelsin käsissä aiheesta on muuttunut tuskastuttavaa roskaa. Väliin on tungettu yhteiskuntakritiikkiäkin, mutta se on erittäin alleviivattua ja vain pintaraapaisua.
En olisi tätä katsonut, jos en olisi langennut maahantuojan typerään mainoskikkaan. Kansikuvassa olevat Charlie Sheen ja Martin Sheen lisättynä hyytävään ilmapiiriin saivat minut poimimaan tämän videovuokraamon hyllyltä. Sheenit olivat tietysti pienissä osissa. Charlie Sheen on ok näyttelijä, mutta eipä tosta alle minuutin roolista voi oikein mitään sanoa. Suostui tekemään cameon leffassa varmaan siksi, että Michaels on toiminut tuottajana monissa hänen leffoissa. Martin Sheen on taas parhaimmillaan loistava, mutta tässä hän käy heittämässä vain rutiininomaisen erittäin pienen roolisuorituksen päähenkilön isukkina.
Jos ette välttämättä halua kiduttaa itseänne 89 minuutin ajan, niin suosittelen karttamaan tätä.
