Suomen Lappi 1970-luvulla. Karhua takaa-ajettaessa kohdalle osunut neuvostoliittolaislehmä ajaa kaksi lapinjätkää osaksi pientä valtakunnallista (kahdenkin) sotkua, kun lehmä on saatava takaisin rajan toiselle puolen. Yksinkertaisena toimenpiteenä pidetty junamatka lehmän ja saattajien rajanylitykseen monimutkaistuu, ja pian ollaankin matkalla aivan eri puolelle Suomea. Eikä tästäkään reissusta ilman viinanjuontia selvitä, mutta putkaan ei sentään päädytä.
Matti Kassilan ohjaama Natalia on Vodkaa, Komisario Palmu -elokuvan tavoin mielenkiintoinen kurkistus tekoaikansa Suomeen, vaikka kumpikaan elokuva ei Kassilan suurimpiin mestariteoksiin lukeudukaan. Kuvien välistä on aistittavissa irvailua Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita kohtaan, mutta kovin riehakas satiiri ei ole kyseessä, vaan elokuvan pystyy katsomaan myös puhtaasti viihteellisenä ja seikkailullisena elokuvana.
Elokuva alkaa Sammeli Näljänkän (Ola Johansson), Einari Haatajan (Matti Mäntylä) sekä Natalia-lehmän seikkailuna halki Suomen, mutta elokuvan edettyä jo tovin aikaa kuvioihin ilmestyy Ulkoministeriössä työskentelevän Jussi Holopaisen (Martti Järvinen) sekä tämän entisen heilan Marjan (Marjukka Arasola) rakkaustarina. Jälkimmäinen juonikuvio on sinällään hyvin näytelty ja toteutettu, mutta elokuvan alussa ymmärtää annettu veijarimaisempi osuus hieman vesittyy rakkaustarinan myötä. Mikäli Jussi Holopainen olisi ollut tiiviimmin mukana jo alun juonikuvioita selvitettäessä, kokonaisuus voisi olla hivenen toimivampi.
Hienoisesta juonen hajanaisuudesta huolimatta Matti Kassilan käsissä tämäkin elokuva etenee junamatkan sujuvuudella. Kokonaisen tarinan sijaan Natalian suolana tuntuvat olevan yksittäiset kohtaukset sekä niiden herkulliset sivuhahmot. Sivuosien osalta elokuva tuntuu olevan jonkinlainen menneiden suomalaiselokuvien kuka-kukin-on-teos: mm. Kauko Helovirta äreänä nimismiehenä, Helge Herala neuvostokirjallisuutta ihailevana juna-aseman työntekijänä sekä tuolloin tuoreempi kasvo Kalevi Haapoja likinäköisenä automiehenä jäivät ainakin tämän katsojan mieleen. Herkullisia hahmoja tulkitsevat myös Saara Ranin, Pentti Irjala sekä Uljas Kandolin, joiden osalta Natalia jäi kunkin viimeiseksi työksi valkokankailla.
(Ainakaan vuoden 2017 tv-esityksessä ei venäläistä dialogia oltu suomennettu, joten yksi pelkästään puhuvia neuvostoliittolaisia päitä kuvannut kohtaus jäi vaille suurempaa ymmärrystä ummikkokuulijan tasolla. En siis tiedä, miten elokuvan dvd-versioilla asia on ratkaistu. Loppuelokuvan ymmärtämisen kannalta ei oman olettamukseni mukaan tuolla yksittäisellä episodilla kuitenkaan ollut vaikutusta. Tv-esityksessä ollut värirestaurointikin oli ilmeisen onnistunutta, koska värit olivat elokuvassa kautta linjan miellyttäviä eivätkä lainkaan kulahtaneita.)