Zombieland nousi ilmestyessään yllätyshitiksi Jenkeissä. Nykypäivänä teinikomediat ovat olleet valtavassa suosiossa, kun esimerkiksi Judd Apatow sekä kumppanit ovat astuneet estradille. Ruben Fleischerin esikoisohjaus ei kuitenkaan edusta ihan tyypillistä komediaa teineistä, jos nyt ollenkaan, mutta sen kohde yleisö on selkeästi nuoret aikuiset. Lähin vertauskuva löytyy Shaun of the Deadista, koska molemmat elokuvat käsittelevät ihmissuhteita zombien valtaamassa maailmassa.
Se mikä tekee Zombielandista hyvän elokuvan, on sen asennoituminen aiheeseensa. Alkutekstit pärähtävät käyntiin Metallican tahdissa, joka antaa leffalle varsin toimivan alkutekstijakson. Elokuvan antama selitys epidemialle on myös toimiva, vaikkakin aika yleinen nykypäivän kauhuelokuvien saralla. Leffan keskiössä on nuori nörtti, Columbus (Eisenberg), jonka päivät kuluvat WoWia pelatessa. Maailmanlopun tullessa hän alkaa tehdä sääntölistaa, joka on kulunut idea, mutta toimii paremmin kuin osaisi odottaa. Matkalla Ohioon perheensä luokse, hän tapaa sekopäisen punaniskan Tallahasseen (Harrelson). Tallahassee on erinomainen zombintappaja. Hänellä onkin kunnollinen asearsenaali sekä paljon bensaa kuluttava jenkkiauto. He päättävät jatkaa yhdessä matkaansa, jonka varrella he tutustuvat Wichitaan (Stone) ja Little Rockiin (Breslin), jotka ovat matkalla länsirannikolla sijaitsevaan huvipuistoon. Useamman kommelluksen jälkeen Columbus ja Tallahassee päättävät lähteä tyttöjen mukaan.
Zombieland ei oikeastaan keskity kovinkaan paljon elokuvan nimikkohahmoihin. Tietysti maailma on post-apocalyptinen, mutta suuremassa osassa on ihmisten välinen kemia. Kauhun ja komedian genresekoituksena elokuva toimiikin yllättävän hyvin. Eisenberg on valkokankaalla vähemmän tunnettu nimi, mutta suoriutuu omasta tontistaan hyvin. Hän näyttää ja kuulostaa tietokonenörtiltä, jonka elämän tarkoitus on pelata World of Warcraftia. Sääntöjen luominen on myös hauska idea, koska se on onnistuttu toteuttamaan harvinaisen hyvin. Columbuksen säänöissä on oikeasti hyviä pointteja, joita moni ei varmasti maailmanlopun tullessa edes ehtisi ajatella. Sääntöjä on paljon, ja kaikkia niitä ei käsitellä elokuvan aikana, mutta se oikeastaan haittaa, vaan jättää katsojalle aikaa kehitellä omia sääntöjään.
Harrelson roolisuorituksesta huokuu intohimo näytellä. Tallahassee on täysiverinen tappaja, jolla on kuitenkin omat heikkoutensa. Hän ei pahemmin piittaa Columbuksen luomasta sääntökirjasta. Mikäs siinä, jos tappaminen tulee niin luonnostaan, niin ehkä silloin ihan jokaisesta pienestä säännöstä ei tarvitse välittää. Harrelsonin hahmon ympärille on rakennettu ehdottomasti elokuvan hauskin kohtaus, jossa he matkan varrella menevät moikkaamaan Bill Murrayta. Kyseessä on yksi elokuvahistorian parhaiten onnistuneita itsensä näyttelemisiä. Murrayn itseironinen roolisuoritus on jopa niin hauska, että pitkästä aikaa sain kunnon hymyn suupielille sekä valtavat naurut. Kohtaus on muutenkin erittäin hauska, jos muistaa Harrelsonin ja Murrayn elokuvahistoriaa. Ei voi olla ajattelematta, että 14vuotta sitten he esittivät vihamiehiä elokuvassa Kingpin (1996). Erityisen hauskan kohtauksesta tekee tapa, jolla Harrelson palvoo Murrayta.
Elokuvan suurin miinus ovat zombit, joita olisi voinut olla enemmänkin. Nimi saattaa kuulostaa joltain aivan muulta mitä elokuva oikeasti on. Se on kuitenkin niin pieni seikka, kun elokuva sisältää varsin toimivaa huumoria sekä nasevaa sanailua. Harvemmin näkee näin hyvin kasassa pysyvää komediaa, joka ei edes sorru pahempiin katsojan aliarvioimisiin. Dialogista ei puutu juuri mitään, ja jokainen hahmo täydentää omalla tavallaan kokonaisuutta. Loppupuoliskolla nähtävä toimintajakso huvipuistossa on toteutettu nerokkaasti. Huipennus hyödyntää hyvin huvipuiston tarjoamaa miljöötä. Lopussa tilaa annetaankin enemmän zombeille ja elokuva saa toiminnallisia piirteitä. Toiminta toimii hyvin, joka johtuu hyvin paljon tapahtumapaikasta.
Zombielandin kulttimaine on taattu. On helppo kuvitella, miten tulevaisuudessa fanit lainaavat sääntöjä elokuvasta omaan arkeensa. Elokuva on ehdottomasti positiivinen yllätys, ja erittäin tervetullut lisäys zombielokuvien kattavaan kirjoon. Se tarttuu aiheeseensa mukavan rennosti, muttei kuitenkaan parodioi genren suurimpia klassikoita. Ruben Fleischer ohjaa kaiketi seuraavaksi jatko-osan tälle, jota voikin odotella mielenkiinnolla. Jos kehiin saadaan sama jengi, niin tuskin siitä ainakaan kovin huonoa leffaa saa tehtyä. Nasevaa sanailua ja zombeja jaksaa katsoa useammankin elokuvan. Riskinä on tietysti se, ettei elokuva enää tarjoa samanlaista yllätysarvoa.
