Puhuvia eläimiä on nähty elokuvissa jo kyllästymiseen asti. Buumi alkoi nousta uudelleen 1990-luvun puolenvälin kohdilla, kun Babe – urhea possu valtasi valkokankaat. Lisää löylyä heitti noin kolme vuotta myöhemmin Eddie Murphyn tähdittämä Eläintohtori. Ideaa alettiin kierrättää tämän jälkeen kuin markan huoraa ja taso laski vähitellen minimiin. Lopputuloksena syntyi sisällöttömiä kohelluksia, kuten nyt vaikka esimerkiksi tämä Zookeeper.
Työlleen omistautunut eläintarhanhoitaja Griffin Keyes (Kevin James) menettää elämänsä rakkauden. Joitain vuosia itsesäälissä rypeneenä hän päättää hankkia menetetyn morsiamen takaisin, keinolla millä hyvänsä. Apu naaraan löytämiseksi tuleekin hänen hoitamiltaan eläimiltä, jotka yllättäen osaavat puhua. Alkeellista apuansa tarjoavat mm. Donald-apina (Adam Sandler), Mollie-kirahvi (Maya Rudolph), Joe-leijona (Sylvester Stallone,) Bernie-gorilla (Nick Nolte) ja Barry-elefantti (Judd Apatow). Homma ei ole helppo, sillä vaikeuksia tuottavat eläimien oudot pariutumisvinkit ja Griffinin ristiriitaiset tunteet kollegaansa Kateen (Rosario Dawson).
Menestymisen helppous on siinä, minkä asettaa rajaksi ja mitä tavoittelee. Jos elokuvalla on kuitenkin tavoitteena valtaisat lipputulot ja selvää rajaa (kohdeyleisöä 7-12 v. lukuun ottamatta) ei kuitenkaan näy missään, menestyminen on kyseenalaista ja lopputulos keskinkertaista. Tämä elokuva on kaikkea sitä, mitä toivoit pikku-valluna näkeväsi, mutta varttuneempana et varmaankaan toivoisi nähneesi tätä koskaan. Lähtökohdat ovat vain niin turhan köykäiset.
Tämä keskinkertainen jenkkikoomikko ei ole urallaan saanut valkokankailla oikein mitään järkevää aikaan. Kellarin kunkkuna ja Ostarikyttänä pyörineen Jamesin huumori on kankeaa ja turhan slapstickmaista. Tiettyyn nuorempaan kohdeyleisöön tällainen varmasti uppoaa, mutta näinä epävarmoina aikoina kannattaisi tällainen kohellus jättää vaikka pelkästään Adam Sandlerille. Myöskään ilmeet eivät vakuuta, vaikka naamaa yritetäänkin vääntää moneen kuosiin. Mies on yksinkertaisesti liian kiltin näköinen vääntämään naamansa muuhun asentoon kuin peruslukemille. Kevin James tulee aina jäämään muiden pellejen, kuten Adam Sandlerin ja Rob Schneiderin varjoon, jos tällä linjalla mennään tulevaisuudessakin.
Eläimet:Heppoiselle rakkaustarinalle lisävauhtia yrittävät antaa eläintarhan asukit, joiden ääninä häärää laaja kasti tuttuja nimiä. Eläinten repliikit ovat jotenkin turhan kliseisiä ja suihin väkisin pantuja. Hauskojakin hetkiä on, mutta ei tarpeeksi. Vitsit ovat sisällöttömiä ja tarpeettomaan väkivaltaan ja eritehuumoriin mennään eläinten kustannuksella muutamaan otteeseen.
Oikeastaan kaikki ääninäyttelijät pärjäävät silti tehtävissään melko hyvin. Ainoana ”ylinäyttelijänä” äänienkin puolesta on Kevin Jamesin hiekkalaatikkokaveri Sandler, joka onnistuu pienessä roolissaan menemään liiallisuuksiin pienenä apinana. Huumorillisesti yllättää äkäisenä gorillana muriseva Nick Nolte, jonka viskibasso sopii ehdottomasti juuri rintaansa hakkaavan gorillan suuhun. Myös Syltty oli joskin yllättävä, myös positiivinen valinta viidakon kunkuksi. Muut menevät siinä sivussa ihan mukavasti tulkiten omia elukoitaan.
Erilaisesta rakkaustarinasta ei voida puhua, vaikka välillä kuljetaankin eri polkuja onneen. Määränpää on silti sama siirappinen päätepysäkki, vaikka kiertoteitse osittain edetäänkin. Tarina noudattaa pääosin perhe-elokuvan kaavaa, vaikka hävyttömyyksiin paikoitellen sorrutaankin. Eläintarhan ympäristö käy paikoitellen puuduttavan tylsäksi. Pientä vaihtelua on kuitenkin luvassa, kun eläintarhan lisäksi pyöritään esim. autoliikkeessä ja TGI Fridayssakin. Eläimet ovat tietokonetekniikan ansiosta näppärän näköisesti toteutettuja ja ehkäpä ainoa syy katsoa elokuva edes kerran alusta loppuun.
Ohjaaja Frank Goraci on tehnyt urallaan omaperäisempiäkin komedioita, joissa draaman ainekset ovat värittäneet yksikertaista tarinaa mielenkiintoisemmaksi. Zookeeper puolestaan tarjoilee vain eläimellistä menoa kertakäyttöhuumorilla höystettynä.
