Vau.
Huhhuh.
Yön kolmannes on niitä elokuvia, joiden edessä on pakko ottaa hipsteribaskeri pois päästä ja kumartaa. Tällaista elokuvataidetta katsoessa ei voi koskaan täysin olla varma onko kyseessä vain jonkinlainen kieron huumorintajun omaavan taiteilijan luoma käytännön pila kaikille hifistelijöille vai jotain ihan validia taidettakin.
Andrzej Zulawskin leffoja katsellessa on ainakin itselleni tähän mennessä tullut selväksi, ettei mies ole kovinkaan kiinnostunut rakentelemaan mitään hirveän johdonmukaisia ja loogisia tarinoita tai henkilöhahmoja, vaan maestron hengentuotokset liukuvat parhaimmillaankin aivan omalla skitsofreenis-neuroottisella taajuudellaan, josta ei aina ota selvää onko se lintu vai kala, eikä Yön kolmannes, Zulawskin debyytti, kyllä tässä mielessä tuota pettymystä.
Yön kolmanneksen tarina kertoo miehestä, jonka perheen natsit surmaavat ja joka ensitöikseen liittyy vastarintaliikkeeseen. Elokuvan kuluessa tarina muuttuukin jossain vaiheessa kertomukseksi kokeellisesta täirokotteesta ja tämän kyseisen miehen pestautumisesta laboratorion koekaniiniksi ja täifarmariksi. Jotain kummallista kuitenkin tapahtuu, ja lopulta… tai no, katsokaa itse, niin näette.
Hyvin ominaisena piirteenä tälle elokuvalle kohtaus toisensa jälkeen tuntuu loppuvan kuin seinään ja loikkaavan ennalta varoittamatta täysin toisenlaisiin tunnelmiin kuin oli jääty. Kameratyöskentely on kauttaaltaan levotonta käsikameralla kuvattua liikkuvaa kuvaa ja yksittäiset näyttelijät saattavat esittää useampaakin eri hahmoa eri kohtauksissa. Dialogissa ei aina ole kovinkaan kaksista punaista lankaa ja näyttelijätkin vetävät toisinaan tarkoituksella vähän yli. Yleistunnelma on näynomainen ja unimainen, kuin suoraan painajaisesta. Sikäli kuin ymmärsin tästä yhtään mitään, kyseessä onkin jonkinlainen päähenkilön kuumehoure, jossa mies tuskailee alun perheen kuoleman hyväksymisen kanssa, ja tietyt tapahtumat ja hahmot toistuvat eri tilanteissa siksi hämmentävästi läpi elokuvan, minkä lisäksi kyseessä lienee jonkinlainen viittaus sodan hulluuteen.
Täikokeet tulkitsin itse viittaukseksi sodanaikaisiin rotukäsityksiin sekä niiden tuhoamiseen pyrkimisen viittaavan holokaustiin, kelvottomiksi katsottujen ihmisten massatuhoamiseen ja ihmiskokeisiin: arjalaisen herrarodun murheena ali-ihmiset, “ali-ihmisten” murheena täit ja muut syöpäläiset. Tiettävästi täi-osuus kuitenkin perustuu sikäli tositapahtumiin, että puolalaiset osallistuivat mielellään tällaisiin kokeisiin, sillä saksalaiset eivät uskaltaneet tulla lähellekään jos tiesivät henkilön kantavan mukanaan syöpäläisiä.
Yön kolmannes on totisesti kummallisimpia koskaan kokemiani elokuvallisia elämyksiä, mutta samalla lajissaan kiehtovimpia. Ei missään tapauksessa suositella muille kuin vastaavien hämärien art house -leffojen suurkuluttajille ja muille kanssahifistelijöille.
