6-vuotiaan Masonin elämässä on tapahtumassa suuria ja hämmentäviä muutoksia: hänen yksinhuoltajaäitinsä Olivia (Patricia Arquette) on päättänyt, että perhe, johon kuuluu myös isosisko Samantha (Lorelei Linklater), muuttaa toiseen kaupunkiin. Samaan aikaan hänen pitkään Alaskassa asunut isänsä (Ethan Hawke) tekee yllättäen paluun lasten elämään.
Boyhood seuraa Masonin elämän käännekohtia yli vuosikymmenen ajan. Poikavuosiin jättävät jälkensä niin vanhemmat, vanhempien uudet puolisot, tytöt, opettajat, pomot, vaaranpaikat, intohimot kuin luovat pyrkimyksetkin. Kaiken keskellä Masonin on löydettävä oma tiensä itse.
Harvoin on elokuvaa voinut tituleerata näin konkreettisesti kasvutarinaksi. Richard Linklaterin päätös venyttää Boyhoodin, alkuperäisnimeltään 12 years, kuvaukset vuosien 2002-2013 välille on rohkea, ainutlaatuinen. Vaikka varsinaisia kuvauspäiviä oli lopulta vähän, tuotannon aikana on vierähtänyt yli viidennes hänen omasta elämästään, ja leffan päätähdet Ellar Coltrane ja (ohjaajan oma tytär) Lorelei Linklater ovat varttuneet aikuisiksi. Riskinotto on kuitenkin […]
Pitkä aika on kulunut, kun ilmoitettiin Richard Linklaterin palkkanneen 6-vuotiaan Ellar Coltranen nimirooliin elokuvassa Boyhood. Elokuvan kuvaukset kestivät 12-vuotta. Näemme realistisen kasvutarinan, jossa näyttelijät oikeasti vanhenevat. Riski oli suuri elokuvaa tehdessä, jotkut näyttelijät olisivat voineet luopua projektista. Mutta riski kantoi. Elokuva on taivaisiin kehuttu ja ehdolla kuuteen Oscar-palkintoon, mukaanlukien paras elokuva, jonka se todennäköisesti voittaa. […]
Minun tyylini viettää Oscar-yö on tsempata etukäteen suosikikseni valittua leffaa, tyrmistyä kaikista häviöistä ja myöhemmin myöntää, että valinnat menivät oikein. Enkä yhtään elokuvaa ole Oscareita jakaessa edes katsonut. Tällainen fanitus pelkästä periaatteesta minulla oli Boyhoodia kohtaan, sillä se on teos, josta unelmoin pitkään ennen tietoa koko elokuvasta. Tuli meinaan haikea olo 18-vuotiaana, kun tajusi, että […]
Vältin kymmenen vuoden ajan tätä leffaa, jonka kesto oli 2 tuntia ja 39 minuuttia ja jonka katsomiseen minulla meni oikeasti aikaa 3 tuntia 15 minuuttia ja jonka aikana näyttelijät vanhenivat ruudulla 12 vuotta. Aika on ihmeellistä…
Syy, miksi aikoinaan välttelin tätä, oli juurikin kauheasti hehkutettu aika joka sen tekemiseen meni. Olin, että niin mutta entäs itse leffa? En kuullut itse leffasta yhtään mitään joten ajattelin että se on vain jokin temppu jolla ihmiset saadaan ruudun ääreen. Ei voinut siis paljoa kiinnostaa. Ja silti se kiinnosti, aina välillä sen arkinen, mutta yksinkertaisen tehokas kansi pomppasi esiin jossakin enkä yksinkertaisesti päässyt unohtamaan tätä. Lopulta otin sen kirjaston henkilökunnan suosittelemista kesäleffoista. Vasta tämän lainattuani kuulin että ohjaaja Richard Linklater on suunnitellut toista isoa, vastaavaa projektia. Kun tämän katsoin, totesin että voin vallan hyvin katsoa sen toisenkin mikäli se koskaan valmistuu, nimittäin tämä oli ihanan realistinen kuvaus arjesta, lapsuudesta ja kasvamisesta. Henkilökohtaisesti pidin enemmän ekasta tunnista, toka tunti tuntui lavastetummalta, mutta alku oli hurmaava. Kaikki pienet yksityiskohdat, joista sai ahaa-elämyksen tyyliin ”tuollaista minullakin oli” (kuten se kun sisarukset tappelivat auton takapenkillä ja sitten yhtäkkiä leikkivätkin iloisesti yhdessä), kaikki se mikä palautti mieleen kyseiset aikakaudet (minäkin halusin juuri samanvärisen Applen tietokoneen mutta jota katkerana muistelen etten koskaan saanut, Harry Potter-huuma johon en koskaan mennyt mukaan, Obaman vaaliaika), kaikki luonnollisuus. Niistä pidin. Tämän avoin poliittisuus yllätti minut. Pidin siitä kun Bright Eyes mainittiin (sitä bändiä ei kukaan koskaan, missään ikinä mainitse), pidin musiikista, leffan värisävy miellytti silmääni. Leikkaus oli sellainen, että aina en heti tajunnut että nyt oltiinkin eri vuodessa, en tiedä oliko se hyvä vai huono asia. Loppua kohden tämä tuntui hieman pakotetummalta (erityisesti se poikien vessa -kohtaus), käsikirjoitetummalta. Patricia Arquette ja Ethan Hawke olivat hyviä, Hawke erityisesti alussa ja Arquette koko ajan.
Leffan nimi pitäisi olla pikemminkin Growth, sillä poikuus ei ollut mielestäni tämän keskiössä. Mutta hyvä leffa silti.