Lavalla Seija säihkyy yleisön rakastavien katseiden valossa, mutta kotonaan hän syö kylmää nakkia ja juo piimää yksin yönälkäänsä. Stailisti Shanella (Misa Palander) on hänen läheisin ihmisensä. Seija on oppinut suojaamaan yksityisyyttään pakon edessä, mutta suojaus toimii myös eristeenä, ja vaikka Seija on ”koko kansan rakastama”, hänen on vaikea päästää lähelleen ketään. Seija tapaa biisinkirjoitusileirillä Laurin (Mikko Nousiainen) ja yhteistyön tuoksinassa päästää itsensä rakastumaan. Seijan olisi uskallettava astua jumalattaren korokkeeltaan ihmisten pariin – ja kestettävä sen seuraukset.
Hannele Lauri oli tuolloin hyvin lähellä seitsemänkymppiä kun elokuva tehtiin. On helppo kuvitella että elokuvan idea olisi tullut häneltä ikäkriisin lievittämiseksi. Eipähän tuolla väliä ole koska elokuva on yllättävän viihdyttävä ja hauska jossa myös naisenergia kukoistaa. Hannele Lauri tekee huikean roolityön naisartistina. Hänen ja Marja Packalenin väliset erimielisyyden ovat paikoin hyvinkin hupaisaa seurattavaa.
Piti vielä onneksi tämäkin nähdä, ihan oikeasti hauskaa absurdia mustaa huumoria sisältävä suomalainen draamakomedia. Näyttelijät onnistuvat hyvin, ja leffa tarjoaa muutamat ääneen naurut, vaikka aihe onkin vakava. Solmussa olevilla ihmissuhteilla tuntuu olevan ikiaikainen perinne suomalaisessa elokuvassa.
Oikein kiva ja yhtä sun toista ajatusta herättävä elokuva.